Sivistyslautakunta, kokous 6.6.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 38 Osavuosiraportointi 1-4/2023

VESDno-2023-139

Perustelut

Vesilahden kunnan hallintosäännön 7. luvun 2 §:n mukaan toimielimet seuraavat talousarvion toteutumista säännöllisesti. Vesilahden kunnanhallituksen 28.11.2022 §198 hyväksymien vuoden 2023 talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaan aikaväliltä tammi-huhtikuu talouden toteutuminen raportoidaan kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle kunnan kokonaistasolla käyttötalouden ja investointien näkökulmasta. Lisäksi esitetään arvio koko vuoden toteumasta sekä mahdolliset poikkeamat määrärahojen käytössä ja poikkeamien syyt. Kunnanhallituksen käsittelyn jälkeen lautakunnille annetaan tiedoksi samalta ajanjaksolta lautakunnan alaisten tulosyksiköiden toteuma.

Opetus- ja varhaiskasvatuspalveluiden toimintatuotot eivät ole toteutuneet ennakoidusti, koska varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja on kansallisen tason päätöksillä laskettu alkuvuodesta 2023 ja koska hanketuotot tuloutuvat kustannuspaikoille takapainotteisesti. Opetus- ja varhaiskasvatuspalveluiden toimintakulut ovat toteutuneet ennakoidusti. Kuitenkin henkilöstön määrä on väkiluvun noususta johtuen syksyllä kevättä suurempi ja palkkojen yleiskorotukset ovat ennakoitua suurempia, joten henkilöstökulujen toteumaa tulee seurata syksyllä tarkasti. Palveluiden ostojen osalta ovat määrärahat hieman ylittyneet, koska kunnanhallitus päätti kokouksessaa 15.12.2022 (§ 227) koulukuljetussopimuksen hinnoittelun 8%:n korotuksesta 1.1.2023 alkaen.

Vapaa-ajan palveluiden toimintatuotot ja -kulut ovat ylittyneet hankerahoitusten vuoksi (vapaa-ajan hankkeissa tuloutus tehdään kuukausittain). Vesilahti on onnistunut erityisesti harrastamiseen ja nuorisotyöhön liittyvissä hankehauissa. Vapaa-ajan palveluiden toimintakate on suunniteltu, kun huomioidaan avustusten maksuaikataulu. Myös vapaa-ajan palveluiden osalta on henkilöstökulujen toteumaa ennakoitua suurempien sopimuskorotusten vuoksi syytä seurata syksyllä tarkasti.

Ehdotus

Esittelijä

  • Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, marko.lahtinen@vesilahti.fi

Sivistyslautakunta päättää merkitä tiedoksi sivistyspalveluiden vastuualueiden toteuman 1-4 / 2023.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen ei voi hakea muutosta.

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136§)
  • virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50§ 2 mom)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22§)