Perustelut
Ammatillisen koulutuksen yhteistoiminta-alueesta vastaava Tampereen kaupungin elinvoima- ja osaamislautakunta aloitti toimintansa 1.6.2017. Elinvoima- ja osaamislautakunnan toimikausi on kaksi vuotta ja kuluva toimikausi päättyy 31.5.2023.
Elinvoima- ja osaamislautakunnassa on apulaispormestari ja 10 muuta jäsentä ja jokaisella henkilökohtainen varajäsen. Lisäksi lautakunnassa on ammatillisen koulutuksen yhteistoiminta-alueesta allekirjoitetun sopimuksen muiden sopijaosapuolten Ikaalisten, Kangasalan, Lempäälän, Nokian, Oriveden, Pirkkalan, Vesilahden, Virtain, Ylöjärven, Pälkäneen ja Ruoveden valtuustojen yhteensä valitsemat 6 jäsentä ja jokaisella henkilökohtainen varajäsen.
Vesilahden kunnasta kaudelle 2021-2023 varajäseneneksi on valittu Aino-Riikka Simula (Kesk.). Varsinainen jäsen (Kesk.) on valittu Virroilta.
Kuntalain 77 §:n mukaisesti toimielimeen ovat vaalikelpoisia asianomaisten kuntien vastaavaan toimielimeen vaalikelpoiset henkilöt.
Lautakunta on sellainen toimielin, johon tasa-arvolain 4 a § edellyttää valittavan vähintään 40 % miehiä ja naisia sekä jäseniksi että varajäseniksi.
Ehdotus
Esittelijä
-
Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se valitsee Tampereen kaupungin elinvoima- ja osaamislautakuntaan yhden varajäsenen 1.6.2023 alkavalle toimikaudelle.
Päätös
Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.