Sivistyslautakunta, kokous 6.10.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 78 Oikaisuvaatimus sivistysjohtajan 10.8.2020 / §170 viranhaltijapäätöksestä, koskien erityiskuljetusten hankintaa

VESDno-2020-70

Valmistelija

  • Mika Seppänen, sivistysjohtaja, mika.seppanen@vesilahti.fi

Perustelut

Sivistysjohtajan 10.8.2020 /§ 170 viranhaltijapäätöksestä on tehty 22.8.2020 päivätty oikaisuvaatimus. 

Kuntalain 134 § mukaan lautakunnan alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen asianomaiselle lautakunnalle. Kuntalain 137 § mukaan oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimus on kuntalain 138 § mukaan tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Kuntalain 140 § mukaan kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Hallintolain 59 § mukaan asianosaisen katsotaan saaneen asiasta tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Oikaisuvaatimus on tehty määräajassa ja oikealle toimielimelle.

Oikaisuvaatimus:
22.8.2020 päivätyssä oikaisuvaatimuksessa oikaisuvaatimuksen tekijä Ari Arvela vaatii oikaisua päätökseen. Oikaisuvaatimuksen tekijä vaatii vertailutaulukkoa, mistä ilmenee kolmen eri kuljetusoppilaan kuljetuksista jättäneet tarjoajat sekä kunkin tarjoama euromäärä / päivä / kuljetus. Perusteena on, että päätöksessä on mainittu ainoastaan, kuinka monta kuljetuksen tarjoajaa on tarjonnut eri kuljetusoppilaan kuljetuksesta ja euromäärä on ilmoitettu arviona kokonaishinnasta. Ari Arvela ei vaadi oikaisua tehtyyn hankintapäätökseen hankinnan lopputuloksen osalta, vaan ainoastaan täydentämään hankintapäätöstä vertailutaulukolla, mistä ilmenisi ”kolmesta eri kuljetusoppilaan kuljetuksesta tehneet tarjoajat ja mikä on kunkin tarjoama euromäärä / päivä / kuljetus.”

Vastineet oikaisuvaatimusten kohtiin:
Vesilahden kunnan hallintosäännön 4. luvun 14§ mukaan hankintapäätös on tehtävä yli 5 000 euron (alv 0%) hankinnoista. Hallintosäännön 4. luvun 14§ mukaan hankinnoista ja optiovuosien käytöstä sekä talousarviossa omaan toimialaansa annettujen määrärahojen käytöstä päättää kunnanjohtaja ja toimialajohtajat 60 000 euroon asti.

Sivistysjohtajan päätös 10.8.2020 /§ 170 koskee erityiskuljetusten hankintaa. Kyseessä on pienhankinta. Hankintalain mukaan kansalliset kynnysarvot alittavat hankinnat määritellään pienhankinnoiksi. Pienhankintojen kilpailutus on jätetty hankintalain soveltamisen ulkopuolelle, minkä johdosta ne voidaan toteuttaa kevyemmillä menettelyillä. Pienhankinnat tulisi kuitenkin kilpailuttaa. Pienhankinnasta on tehtävä asianmukainen hankintapäätös, mutta se voidaan perustella kevyemmin kuin hankintalain soveltamisalaan kuuluva hankinta. Päätöksen tekemisessä noudatetaan normaaleja hallinnollisia muotomääräyksiä ja hankintapäätös on annettava tiedoksi asianosaisille normaaliin tapaan.  

Erityiskuljetusten pienhankinta on kilpailutettu. Hankinnasta lähetettiin tarjouspyyntö, jonka kokonaisuuteen oli yhdistetty kolmen eri oppilaan kuljetukset. Päätös erityiskuljetuksien hankinnasta on tehty 10.8.2020 /§ 170 ja päätös on 13.8.2020 lähetetty tiedoksi tarjouksen jättäneille sekä asetettu nähtäville kunnan verkkosivuille. Päätöksestä puuttui liitteet ja näin ollen päätös liitteineen lähetettiin tarjouksen jättäneille tiedoksi 26.8.2020 ja lisäksi asetettiin kokonaisuudessaan nähtäville kunnan verkkosivuille. Näin ollen oikaisuvaatimuksen jättöajan voidaan katsoa päättyneen vasta 16.9.2020.

Arvela on vaatinut muutosta hankintapäätökseen ainoastaan sen tarjousvertailua koskevien liitteiden osalta. Edellä mainitusti liitteet on toimitettu tiedoksi 26.8.2020 ja lisäksi asetettiin kokonaisuudessaan nähtäville kunnan verkkosivuille. Hankintapäätös sisältää siten asianmukaiset perustelut.

Tarjouspyynnössä ei pyydetty päivähintaa. Tarjouspyynnössä pyydettiin, että tarjous ilmoitetaan hinta / oppilas / kyyti (alv 0%). Tarjoajan oli mahdollista antaa tarvittaessa eri hinta aamu- ja iltapäiväkyydistä erikseen, jos niiden välillä oli eroa hinnassa. Kaikki tarjoajat jättivät tarjouksen tarjouspyynnön mukaisesti. Päätöksen vertailutaulukko-liitteessä tarjoukset on koottu juuri tarjouspyyntöä vastaavalla tavalla hinta / oppilas / kyyti (suunta) alv 0%. Erityiskuljetuksen hankintapäätöksessä on ilmoitettu lukuvuoden aikaisen hankinnan kokonaissumma sekä eriteltynä kolmen eri oppilaan kuljetukset.

Oikaisuvaatimus ei ole kohdistunut tarjouspyyntöön eikä hankinnan lopputulokseen, mutta todettakoon, että tarjouspyyntö on tehty pienhankinnan periaatteita noudattaen. Samoin hankintapäätös on tehty tarjouspyynnön ja hallintosäännön mukaisesti. 
 

Ehdotus

Esittelijä

  • Mika Seppänen, sivistysjohtaja, mika.seppanen@vesilahti.fi

Sivistyslautakunta hylkää sivistysjohtajan 10.8.2020 /§ 170 viranhaltijapäätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen, koska oikaisuvaatimuksessa esitetyt perusteet eivät anna aihetta päätöksen muuttamiseen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Esteellisyys

  • Miia Rajala

Tiedoksi

Oikaisuvaatimuksen tekijä

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään: 

Vesilahden sivistyslautakunta 
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.