Elinvoimatoimikunta, kokous 25.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 12 Metsämantereen asuin- ja yritysalueen suunnittelu

VESDno-2023-188

Valmistelija

  • Timo Haapaniemi, kehitysjohtaja, timo.haapaniemi@vesilahti.fi

Perustelut

Metsämantereen asemakaava hyväksyttiin 11.10.2021 § 60. Kaava-alueella on voimassa Vesilahden kunnanvaltuuston 23.11.2015 (§ 54) hyväksymä, 23.03.2016 voimaan tullut Koskenkylän ympäristön osayleiskaava. Kaava-alue sijaitsee noin 5 km kaakkoon Vesilahden kuntakeskuksesta, Vesilahdentien ja Mantereentien liittymäalueen lounaispuolella. Kaava-alue rajautuu pohjoisessa Vesilahdentiehen, idässä Mantereentien ja Sulonpolun varren pientalotontteihin, etelässä maa- ja metsätalouskäytössä oleviin kiinteistöihin, ja lännessä Vesilahden ja Lempäälän väliseen kuntarajaan, sekä yksityisessä omistuksessa oleviin metsätalous- ja asuinkäytössä oleviin kiinteistöihin. Kaava-alueen pinta-ala on noin 31,4 ha.

Kaavan keskeinen sisältö

Kaava-alueen pohjois-, itä- ja eteläosille on osoitettu yhteensä 12 erillispientalojen korttelialuetta (AO) tonttitehokkuusluvulla e=0,20. Rakennusten suurin sallittu kerrosluku on II. Korttelialueille on osoitettu yhteensä 45 ohjeellisella tonttijaolla osoitettua erillispientalojen kaavatonttia. Keskeiset erillispientalojen korttelialueet sijoittuvat kaava-alueen pohjoisosalle sijoittuvaa mäkeä kehämäisesti kiertävien kokoojakatujen ja niihin liittyvien tonttikatujen varteen. Kaava-alueen eteläosalle on osoitettu kahdesta erillispientalojen korttelialueesta muodostuva kokonaisuus.

Kaava-alueen lounaisosalle on osoitettu asuinkortteleista eriytetty teollisuus- ja varastorakennusten korttelialue, jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia (TY-1). Alueelle sijoittuva toiminta ei saa aiheuttaa ympäristöä häiritsevää melua, tärinää, ilman saastumista tai muuta häiriötä. Teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueen tonttitehokkuusluvuksi on osoitettu e=0,60 ja rakennusten suurimmaksi sallituksi kerrosluvuksi II. Teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueen keskelle osoitetun katualueen jatkeelta on osoitettu ohjeellinen ajoyhteys kaava-alueen rajalle. TY-1 alueen tonttien koot ovat 4 450 - 18 464 m2 välillä. 

Kaava-alueen kunnallistekniikan rakentaminen on alkanut keväällä 2023 ja alue valmistuu luovutettavaksi vuoden 2024 alkuun mennessä. Yritysalue tasataan kunnallistekniikan rakentamisen yhteydessä. 

Vesilahden kunnalla on vain muutamia vapaita yritystontteja tällä hetkellä. Yritysalueen rakentuminen mahdollistaa kunnan elinvoiman kehittymisen ja kasvun. Alue sijaitsee loistavalla sijainnilla Lempäälästä ja E12-moottoritiestä. Lisäksi alueen läheisyyteen on suunnitteilla biokaasulaitos, jonka avulla voidaan alueen vetovoimaa kasvattaa ja tarjota ratkaisuja vihreään infraan.

Kehitysjohtaja on pyytänyt Business Tampereelta kommentit alueesta ja nykyisestä markkinatilanteesta. Huomiot esitellään elinvoimatoimikunnalle asian käsittelyn yhteydessä.

Pykälän liitteenä on yritysalueen havainnekuvan luonnos ja alueen hyväksytty asemakaava.

Ehdotus

Esittelijä

  • Timo Haapaniemi, kehitysjohtaja, timo.haapaniemi@vesilahti.fi

Elinvoimatoimikunta käy lähetekeskustelun yritysalueen myynnistä ja markkinoinnista. Alueen kehitystä ja suunnittelua jatketaan kesän 2023 aikana elinvoimatoimikunnan johdosta.

Päätös

Kokous ei ollut päätösvaltainen. Pykälää ei käsitelty.