Sivistyslautakunta, kokous 7.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 20 Tiedoksi merkittävät asiat

Perustelut

  1. Toimielimen esittelijä esittelee toimialan kärkihankkeiden edistymistä.
  2. Koulukuljetukset lakkotilanteessa

Linja-autohenkilökunnan lakko alkoi 1.3.2023 ja on ilmoitettu päättyvän 10.3.2023. Lakko on normaalia työmarkkinajärjestelmän mukaista työtaistelua eikä muodosta poikkeusoloja julkisiin palveluihin kuten esi- ja perusopetuksen järjestämiseen. Kyseessä on ns. normaaliolojen häiriötilanne. Kunnalla on perusopetuslain mukainen koulumatkaetuuden järjestämisvelvollisuus eikä kunnan järjestämisvelvollisuus työtaistelutilanteen, lakon, vuoksi poistu. Oppilaalla on oikeus maksuttomaan perusopetukseen, maksuttomuus koskee myös tarpeellisia kuljetuksia. Lakko ei myöskään vaikuta kunnan velvollisuuteen järjestää varhaiskasvatusta. Viime vuosina ovat laillisuusvalvojat käsitelleet kunnan järjestämisvelvollisuutta eri poikkeus- ja häiriötilanteissa kuten lakon aikana. Tilanteissa on ymmärretty ja ratkaisuissa todettu, että työtaistelutilanteet voivat aiheuttaa suuriakin haasteita kunnalle järjestää varhaiskasvatusta, esi- ja perusopetusta kaikkia lain vaatimuksia noudattaen. Nähtävissä kuitenkin on, että kunnilta on edellytetty hyvää varautumista ja suunnitelmallisuutta sekä selkeää pyrkimystä siihen, että lakisääteiset velvoitteet toteutetaan myös näissä lakon aiheuttamissa häiriötilanteissa. Tämä koskee esim. opetukseen osallistuvan oppilaan täysipainoisen maksuttoman aterioinnin järjestämistä sekä opetukseen osallistumisen edellyttämiä koulukuljetuksia.

Vesilahden kunnassa vain pieni osa kuljetusoppilaista kulkee yleisellä joukkoliikenteellä. Heidän koulukyytinsä järjestetään lakon ajan tilauskuljetuksena.

Ehdotus

Esittelijä

  • Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, marko.lahtinen@vesilahti.fi

Merkitään tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen ei voi hakea muutosta.

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136§)
  • virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50§ 2 mom)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22§)