Kaavatoimikunta, kokous 7.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 33 Karholannokan asemakaavan muutos

VESDno-2022-68

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Perustelut

Kaavatoimikunta 29.8.2022

Osa Karholannokan alueen asukkaista on lähestynyt kuntaa asemakaavan muutosesityksellä. Muutosesityksen tarkempi sisältö on kuvattu liitteessä.

Kuntakaavoitus on keskeinen osa kunnallista itsehallintoa, jota perustuslain 121 § suojaa. Maankäytön suunnittelu, jossa asetetaan tavoitteita ja reunaehtoja toimintojen sijoittumiselle kunnan alueella, on yksi kunnan itsehallinnon keskeisistä tekijöistä. Kaavamonopolilla tarkoitetaan arkikielessä edellä mainittua kunnan itsehallintoon kuuluvaa kunnan yksinomaista oikeutta alueensa maankäytön suunnitteluun eli yleis- ja asemakaavoitukseen. Kunnalla on myös oikeus päättää, mille alueille ja missä aikataulussa asemakaavoja laaditaan.

Kunnalla on kokonaisvastuu yhdyskuntarakentamisen kustannuksista, kuntalaisten elinympäristöstä ja palveluista. Maanomistajan ja kunnan intressit voivat maankäytön kehittämisessä ovat myös erilaiset. Kunnan on toiminnassaan huomioitava mm. yhdyskuntarakenteen kokonaisuus, taloudellinen kannattavuus, kestävä liikkuminen ja/tai ilmastotavoitteet

Karholannokan asemakaavan muutos ei ole tällä hetkellä tarkoituksenmukainen eikä kaavataloudellisesti kannattavaa kaavahanke. On todennäköistä, että asemakaavamuutoksen myötä kunnalle ei siirtyisi tai syntyisi riittävästi rakennuspaikkoja kattamaan edes kaavoituksen kustannuksia. Lisäksi katualueiden/tieverkkojen kunnossapitovelvoitteet voisivat tulla kunnalle rasitteena.

 

 

 

Ehdotus

Esittelijä

Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanjohtaja: Kaavatoimikunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että Karholannokan asemakaavaa koskeva maanomistajan kaavaehdotus hylätään.

Päätös

Puheenjohtajan esityksestä kaavatoimikunta päättää, että asia palautetaan valmisteluun.

Valmistelija

  • Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Perustelut

Kaavatoimikunta 7.12.2022

Kaavatoimikunta päätti 29.8.2022 § 25 palauttaa valmisteluun Karholannokan asemakaavamuutosasian. Tämän jälkeen kunta on tavannut alueen maanomistajia ja kuullut heidän tarpeitaan alueen kehittämisestä. Näitä tarpeita on sen jälkeen tarkasteltu kunnan kaavoittajan kanssa ja tehty selvitystä siitä, mitä vaihtoehtoja kunnalla voisi olla alueen maankäytön ja kaavoituksen suhteen.

Alueen kehittäminen poikkeamisella nykyisestä asemakaavasta:

-   Kaavan RA -alueille ei voida poikkeamisella myöntää lisää rakennuspaikkoja, koska MRL mukaisesti yli 5 % tehostaminen kaavan määräyksistä tulisi hoitaa uudelleen kaavoittamalla, ei poikkeamisella.

o    Alueen kehittäminen vaatisi kaavamuutoksen,

Alueen kehittäminen asemakaavoituksella:

-     Asemakaavan muuttaminen jää vaihtoehdoksi

o   Alustavien selvitysten mukaan kaikki maanomistajat eivät halunneet, että alueen kaavaa tehostettaisiin mm. asumisen suhteen

o   Alustavien arvioiden mukaan kaavoittaminen ei kuitenkaan ole kunnalle kaavataloudellisesti kannattavaa

Edelleen katsotaan, että Karholannokan asemakaavan muutos ei ole tällä hetkellä tarkoituksenmukainen eikä kaavataloudellisesti kannattavaa kaavahanke. On todennäköistä, että asemakaavamuutoksen myötä kunnalle ei siirtyisi tai syntyisi riittävästi rakennuspaikkoja kattamaan edes kaavoituksen kustannuksia. Lisäksi katualueiden/tieverkkojen kunnossapitovelvoitteet voisivat tulla kunnalle rasitteena. Kaavoituksen tulisi tarkastella huomattavasti laajempaa aluetta yksittäisten tonttien sijaan.

 

 

 

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanjohtaja:

Kaavatoimikunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että Karholannokan asemakaavaa koskeva maanomistajan kaavaehdotus hylätään.

Päätös

Päätettiin esityksen mukaisesti.

Kokouskäsittely

Ari Arvela ehdotti, että kaavaprosessia tulisi jatkaa ja edesauttaa kaavaan etenemistä.

Ehdotus raukesi kannattamattomana.

Tiedoksi

- kunnanhallitus