Hyppää sisältöön
  Osallistumis- ja arviointisuunnitelma   Valmistelu (Käynnissä)   Kaavaprosessin keskeyttäminen (Käynnissä)

Vesilahdentien eteläinen osayleiskaava

YHTEYSHENKILÖ
Kaavoittaja Juha Kervinen p. 040 1561 352 etunimi.sukunimi@vesilahti.fi tai kaavan laatija Timo Rysä p. 040 5939 917, Sweco Intra & Rail Oy, etunimi.sukunimi@sweco.fi
AJANKOHTAISTA
Kunnanhallitus on päättänyt keskeyttää osayleiskaavan laatimisen.

Vesilahden kunnanhallitus on kokouksessaan 2.10.2023 § 152 päättänyt keskeyttää Vesilahdentien eteläisen osayleiskaavan valmistelun.

Vesilahdentien eteläinen osayleiskaavoitus koskee Kirkonkylän osayleiskaavan eteläosaa ja Koskenkylän ympäristön osayleiskaavan pohjoisosaa. Alueen pinta-ala on 178,9 hehtaaria, josta Kirkonkylän alueella 83,5 ha ja Koskenkylässä 95,7 ha.

Kaava-alue sijaitsee kokonaisuudessaan Vesilahdentien eteläpuolella, rajoittuen pohjoisessa Vesilahdentiehen, idässä kuntarajaan ja olemassa oleviin kiinteistörajoihin, etelässä Ylä-Uotilan alueen pelto- ja metsäalueiden rajaan, lounaassa ja lännessä yleiskaavojen rajaan.

Kaavahankkeen keskeisinä tavoitteina ovat väestönkasvuun varautuminen, yhdyskuntarakenteen jäsentäminen, keskustan eteläpuolisen alueen kehittäminen, kulkuyhteyksien ja teknisten verkostojen kehittäminen viheryhteystarpeet huomioiden, elinkeinoelämän kasvun vahvistaminen ja asuinympäristöjen laadun ja monipuolisuuden edistäminen. Yhtenä konkreettisena tavoitteena on parantaa kunnan asuin- ja yritystonttien tarjontaa ja palvelujen saatavuutta sekä kunnan energiaomavaraisuutta eri tuotantomenetelmät huomioiden.

Kaava–alueen maanomistajina ovat Vesilahden kunta ja yksityiset maanomistajat. 

Kaava koskee kiinteistöjä: 922-410-8-16 Jyskä, 922-410-3-27 Kielomäki, 922-410-8-37 Päiväpelto, 922-410-3-16 Paavola, 922-408-3-10  Iittilä, 922-410-10-0 Kurikka, 922-408-2-14 Jyskä, 922-408-1-33 Paavola, 922-408-1-40 Kielomäki, 922-408-1-18 Jalavaranta, 922-408-3-18 Jalavaranta, 922-410-5-3 Muurainkorpi, 922-410-8-15 Visamäki, 922-410-8-12 Tuijanmäki, 922-410-2-19 Kännänlähde,922-413-5-5 Pelppo, 922-410-8-3 Lotanmäki, 922-410-2-50 Koivukumpu, 922-410-8-1 Mikanmäki, 922-410-2-49 Maijanmäki, 922-410-8-11 Päivärinne, 922-413-6-18 Maatalouspaja, 922-413-6-10 Kovelo II, 922-413-5-9 Parasasema, 922-413-6-19 Kukkaro, 922-413-6-22 Kovelo VI, 922-413-6-16 Kovelo IV, 922-413-6-30 Haavisto, 922-413-6-11 Kovelo III, 922-413-6-29 Kovelon-kulma, 922-413-6-17 Kovelo V, 922-413-5-10 Kovelo I, 922-409-3-44 Liukko, 922-413-6-20 Rauhamäki, 922-413-2-7 Kesola I, 922-402-1-45 Muhonpalsta, 922-422-7-20 Raaskanmaa, 922-422-18-0 Perä-Pietilä, 922-422-7-11 Rautio, 922-422-1-48, Viljamaa, 922-409-3-54 Etelärinne, 922-413-6-23 Kilpala, 922-895-2-4 Yleinen tie, 922-402-1-56 Metsä-Hakkila, 922-895-2-3 yleinen tie, 922-413-5-6 Kesola ja 922-413-2-16 Yli Uotila.


ASIAN KÄSITTELY

  Kaavaprosessin keskeyttäminen - 2.10.2023 - Käynnissä

Kuuluttaminen

Vesilahdentien eteläisen osayleiskaavatyön keskeyttäminen

Kuulutusaika: 18.10.2023 - 30.11.2023

Vesilahden kunnanhallitus on kokouksessaan 2.10.2023 §:ssä 152 päättänyt keskeyttää Vesilahdentien eteläisen osayleiskaavan laadintatyön.

Kunnanhallitus


  Osallistumis- ja arviointisuunnitelma - Valmis

Kuuluttaminen

Asemakaava muutoksen vireilletulo ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilläolo (MRA 30 §, MRL 63§)  

Kuulutusaika: 29.6.2022 - 1.1.0001

Vesilahdentien eteläinen osayleiskaavoitus koskien Kirkonkylän osayleiskaavan eteläosaa ja Koskenkylän ympäristön osayleiskaavan pohjoisosaa on käynnistynyt kunnanhallituksen alustavalla päätöksellä 13.11.2021 § 226.

Kaava-alue sijaitsee kokonaisuudessaan Vesilahdentien eteläpuolella. Kaava-alue rajautuu pohjoisessa Vesilahdentiehen, idässä kuntarajaan ja olemassa oleviin kiinteistörajoihin, etelässä Ylä-Uotilan alueen pelto- ja metsäalueiden rajaan, lounaassa ja lännessä yleiskaavojen rajaan. Osayleiskaavamuutosalueen pinta-ala on yhteensä noin 178,9 hehtaaria.

Osayleiskaavan keskeisinä tavoitteina ovat väestönkasvuun varautuminen, yhdyskuntarakenteen jäsentäminen, keskustan eteläpuolisen alueen kehittäminen, kulkuyhteyksien ja teknisten verkostojen kehittäminen viheryhteystarpeet huomioiden, elinkeinoelämän kasvun vahvistaminen ja asuinympäristöjen laadun ja monipuolisuuden edistäminen. Yhtenä konkreettisena tavoitteena on parantaa kunnan asuin- ja yritystonttien tarjontaa ja palvelujen saatavuutta sekä kunnan energiaomavaraisuutta eri tuotantomenetelmät huomioiden.

Kunnanhallitus on päättänyt 13.6.2022 § 113 kuuluttaa vireille Vesilahdentien eteläisen osayleiskaavan ja asettaa nähtäville osallistumis- ja arviointisuunnitelman. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on nähtävillä kunnan internet-sivuilla: https://www.vesilahti.fi/asuminen-ja-ymparisto/kaavoitusja-maankaytto/vireilla-olevat-kaavat/ ja Vesilahden kirjastossa, osoitteessa Huhtatie 7, 37470 Vesilahti, aikavälillä 30.6.–30.7.2022. OAS pidetään nähtävänä koko suunnittelutyön ajan Vesilahden kunnanvirastossa sen aukioloaikojen puitteissa sekä kunnan verkkosivulla.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta on mahdollista ilmaista mielipiteensä 30.7.2022 mennessä osoitteella Vesilahden kunta, kunnanhallitus, Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti tai sähköisesti vesilahdenkunta@vesilahti.fi tai olemalla yhteydessä kuntaan.

 

Kunnanhallitus

 

Lisätietoja antavat:

Kunnanjohtaja, Tuomas Hirvonen
p. 044 431 4340, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

tai kaavaa laativa konsultti

Sweco, Anna-Maria Latosaari
p. 040 538 2512, anna-maria.latosaari@sweco.fi

 

 


Kaava-aineistot