Sivistyslautakunta, kokous 25.10.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 69 Lähetekeskustelu Vesilahden kunnan sivistyspalveluiden talousarviosta 2023

VESDno-2022-166

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Aki Kohonen, talousjohtaja, aki.kohonen@vesilahti.fi

Perustelut

Talousarvion suunnitteluohje vuodelle 2023 on laadittu seuraavat asiat huomioiden:

  • Suunnitteluohje perustuu voimassa oleviin veroprosentteihin ja nykyiseen kuntastrategiaan
  • Tiedossa olevaan henkilöstökulujen kasvuun mm. tulevien sopimuskorotusten kautta on varauduttu riittävillä varauksilla
  • Sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastuslaitoksen siirtyminen hyvintointialueelle on huomioitu
  • Vero- ja valtionosuustuloarviot perustuvat syyskuussa 2022 julkaistuihin tietoihin ja tiedot voivat päivittyä suunnittelun edetessä


Talousarvioprosessi on käynnistynyt kunnassa siten, että toimialat suunnittelevat vuoden 2023 taloutta elokuusta alkaen. Talousarvion lautakuntakäsittelyt on aikataulutettu marraskuun alkuun 2022. Kunnanhallitus käsittelee talousarviota 28.11.2022 kokouksessa.  Kunnanvaltuusto päättää talousarviosta 12.12.2022 kokouksessaan.

Vesilahden hallintosäännön mukaan kunnanhallitus hyväksyy talousarvion suunnitteluohjeen. 

Ehdotus

Esittelijä

Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus hyväksyy talousarvion suunnitteluohjeen vuodelle 2023.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Kokouskäsittely

Kunnanhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden vs. talousjohtaja Aki Kohoselle, kehitysjohtaja Timo Haapaniemelle, sivistysjohtaja Marko Lahtiselle ja tekninen johtaja Harri Vierikalle. He olivat asiantuntijana läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana.

Valmistelija

  • Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, marko.lahtinen@vesilahti.fi

Perustelut

Vesilahden kunnanhallitus päätti 3.10.2022 kokouksessaan talousarvion 2023 suunnitteluohjeesta (154 §). Sivistyspalveluiden osalta talousarviokehys sisältää toimintakulujen kasvua, sillä asukasmäärän kasvu lisää palvelutarvetta erityisesti varhaiskasvatuksessa. Käyttötalouden menot muodostuvat lähes kokonaan yleiskorotusten ja uuden henkilöstön palkkaamisen aiheuttamista henkilöstökuluista. Työvoimavaltaisella palvelualueella myös strategiset toimenpiteet perustuvat rekrytointeihin. Talousarviokehys sisältää myös investointisuunnitelman, jonka summat tarkentuvat talousarviosuunnittelun edetessä.

Vesilahden uuden kuntastrategian myötä uudistuvat talousarvion strategiamittarit ja samassa yhteydessä on mielekästä käydä keskustelua sivistyspalveluiden talousarviolomakkeiden tehokkuustunnuslukujen ja informatiivisten tunnuslukujen tarkoituksenmukaisuudesta. Sivistyspalveluiden tavoitteenasetanta on strategian ja talousarviolomakkeiden lisäksi toimintamuotojen omissa suunnitelmissa ja hyvinvointisuunnitelmassa. Toiminnanohjauksen näkökulmasta on tärkeää tunnistaa mitä tavoitteita ja mittareita seurataan milläkin tasolla asetetaan ja seurataan sekä kuka on vastuussa niiden toteutumisesta.

Ehdotus

Esittelijä

  • Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, marko.lahtinen@vesilahti.fi

Sivistyslautakunta käy lähetekeskustelua

  • sivistyspalveluiden talousarvion käyttötaloudesta sekä sivistyspalveluihin liittyvistä investoinneista sekä
  • sivistyspalveluiden talousarviolomakkeen rakenteesta ja tunnusluvuista

Päätös

Sivistyslautakunta kävi lähetekeskustelua esityksen mukaisesti.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen ei voi hakea muutosta.

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136§)
  • virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50§ 2 mom)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22§)