Tekninen lautakunta, kokous 18.8.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 50 Lausunto Vesilahdentien eteläisen osayleiskaava OAS:sta (tekla)

VESDno-2021-163

Aikaisempi käsittely

Perustelut

   

Ehdotus

Esittelijä

Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää,

  • kuuluttaa ja tiedottaa osayleiskaavan vireilletulosta,
  • asettaa 3.6.2022 päivätyn, MRL 63 §:n mukainen Vesilahdentien eteläisen osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville koko kaavahankkeen ajaksi ja
  • pyytää osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta tarvittavat lausunnot.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Harri Vierikka, tekninen johtaja, harri.vierikka@vesilahti.fi

Perustelut

Vesilahden kunnanhallitus on päättänyt käynnistää Kirkonkylän ja Koskenkylän ympäristön osayleiskaavojen päivittämisen 29.11.2021 § 226. Kaava-alue sijaitsee kokonaisuudessaan Vesilahdentien eteläpuolella. Kaava-alue rajautuu pohjoisessa Vesilahdentiehen, idässä kuntarajaan ja olemassa oleviin kiinteistörajoihin, etelässä Ylä-Uotilan alueen pelto- ja metsäalueiden rajaan, lounaassa ja lännessä yleiskaavojen rajaan. Ominaispiirteiltään kaava-alue on sekä rakennettua ympäristöä että luonnonympäristöä. Lähimmät palvelut sijaitsevat Vesilahdentien tuntumassa. Osayleiskaavamuutosalueen pinta-ala on yhteensä noin 178,9 hehtaaria, josta Kirkonkylän osayleiskaavaa koskevaa aluetta on noin 83,2 ha ja Koskenkylän ympäristön osayleiskaavaa noin 95,7 ha. Kaavahankkeen keskeisinä tavoitteina ovat väestönkasvuun varautuminen, yhdyskuntarakenteen jäsentäminen, keskustan eteläpuolisen alueen kehittäminen, kulkuyhteyksien ja teknisten verkostojen kehittäminen viheryhteystarpeet huomioiden, elinkeinoelämän kasvun vahvistaminen ja asuinympäristöjen laadun ja monipuolisuuden edistäminen. Yhtenä konkreettisena tavoitteena on parantaa kunnan asuin- ja yritystonttien tarjontaa ja palvelujen saatavuutta sekä kunnan energiaomavaraisuutta eri tuotantomenetelmät huomioiden. Kunnanhallitus on päättänyt 13.6.2022 § 113 asettaa nähtäville Vesilahdentien eteläisen osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman.

Ehdotus

Esittelijä

  • Harri Vierikka, tekninen johtaja, harri.vierikka@vesilahti.fi

Tekninen lautakunta päättää lausua osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta seuraavaa: Tekninen lautakunta pitää tärkeänä, että osayleiskaava alueella tarkastellaan riittävän aikaisin vesihuolllon riittävyys sekä liikenteen tuomat tarpeet Vesilahden kunnan näkökulmasta. Kasvava asukasmäärä ja kasvava liikenne Vesilahden kirkonkylän alueella saattaa aiheuttaa kaavallisia ja rakenteellisia muutostarpeita keskustan alueella mm. pysäköintiin ja koulun sekä päiväkodin saattoliikenteeseen. Vesilahden keskustassa on tällä hetkellä riittävästi pysäköintipaikkoja kaupan, kirjaston ja ravintolatoiminnan tarpeisiin. Palveluiden käytön kasvaessa, on pysäköintipaikkojen riittävyys keskustassa hyvä huomioida riittävän aikaisin. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Esteellisyys

  • Risto Naskali, Intressijäävi. Maanomistus

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen ei voi hakea muutosta.

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136§)
  • virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50§ 2 mom)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22§)