Kunnanhallitus, kokous 16.5.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 89 Kunnan edustajien ja lääkäreiden nimeäminen vuoden 2022 kutsuntoihin

VESDno-2022-53

Valmistelija

  • Kati Paunonen, hallintojohtaja, kati.paunonen@vesilahti.fi

Perustelut

Vuonna 2004 syntyneiden vesilahtelaisten asevelvollisten kutsunnat vuonna 2022 toimitetaan 30.9.2022 Vesilahden yhtenäiskoululla.

Asevelvollisuuslaki määrää, että kutsuntalautakuntaan kuuluu sotilasjäsenten lisäksi edustaja kustakin kunnasta, jonka kutsunnanalaisia kutsuntatoimitus koskee. Kunnan edustajan ja varaedustajan kutsuntatilaisuuteen valitsee kunnanhallitus.

Kutsuntalautakuntaan valitun kunnan edustajan ja hänen varajäsenensä yhteystiedot tulee ilmoittaa Pirkanmaan aluetoimistoon.

Vuonna 2021 kutsuntalautakunnassa kunnan edustajana oli Jarkko Viljanen ja varaedustajana Ari Arvela.

Kunnan tulee asettaa myös kutsuntalääkäri kunnan kutsuntatilaisuuteen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus nimeää vuodeksi 2022 kutsuntalautakuntaan jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen sekä asettaa kutsuntalääkäriksi Jaakko Piirojärven kunnan kutsuntatilaisuuteen. Piirojärven ollessa esteellinen Pirkkalan kunta osoittaa hänelle sijaisen.

Päätös

Kunnanhallitus asettaa kutsuntalautakunaan kunnan jäseneksi Mikko Ala-Orvolan ja varajäseneksi Harri Penttilän sekä kutsuntalääkäriksi Jaakko Piirojärven.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on

Vesilahden kunnanhallitus 
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.