Tekninen lautakunta, kokous 11.5.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 31 Vesilahden kunnan katuvalaistus

VESDno-2020-218

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Harri Vierikka, tekninen johtaja, harri.vierikka@vesilahti.fi
Roope Kyrkkö, tekninen työnjohtaja, roope.kyrkko@vesilahti.fi

Perustelut

Vesilahden kunnan katuvalaistuksesta tulleiden palautteiden määrä on ollut viime vuosina kasvussa ja katuvalaistuksen uusiminen nousikin kuntalaisille tehdyssä kyselyssä yhdeksi suurimmista toiveista. Kunnan katuvalaisimet ovat pääosin elinkaarensa päässä ja onkin tarkoituksen mukaista miettiä koko kunnan kattavaa katuvalaistuksen uusimista.

Vesilahden kunnalla on ollut katuvalaistuksen ohjauksessa käytössä C2 Smartlight-järjestelmä noin viiden vuoden ajan. Järjestelmä on Web-pohjainen ohjausjärjestelmä, jossa katuvalojen paloaikoja on voitu ohjata katuvalokeskuksittain paikkariippumattomasti. Järjestelmällä on saatu selviä säästöjä energia- sekä henkilöstökustannuksissa verrattuna aikaisempaan, jossa katuvalojen ohjaus tapahtui keskuksilta. Viime vuosina sähkön siirtomaksujen noustua kustannukset ovat taas alkaneet kohoamaan.

Katuvalaistuksessa led-valaistusta on ollut saatavilla lähes kymmenen vuoden ajan, mutta vasta viime vuosina led-valaisimet ovat saavuttaneet sen luotettavuustason, että niitä on kannattanut ottaa käyttöön ja samalla hintataso on tullut alaspäin. Vesilahden kunta on viime vuosien aikaan vaihtanut valaistusta led-valaisimiin mm. Tapolan alueella. Kuitenkin käytössä on vielä 252 elohopeavalaisinta sekä 775 suurpainenatriumvalaisinta. Elohopeavalaisimia ei saa enää myydä ja tällä vaihdolla saadaan merkittäviä säästöjä energiankulutuksessa. Lisäksi olemassa oleva valaisinkanta on erittäin vanhaa, eikä nykyisiin valaisimiin ole varaosia saatavilla.

Vesilahden kunta on ollut HINKU-kunta vuodesta 2018 alkaen ja HINKU-kunta ehtona on myös liittyminen kunta-alan energiatehokkuussopimukseen. Tämä muutos edesauttaa kuntaa saavuttamaan energiatehokkuussopimuksen energiansäästötavoitteita.

Katuvalaisimien vaihdossa on kaksi vaihtoehtoa, joista toinen on hankkeen toteuttaminen omana investointihankkeena omaan taseeseen vuosittaisine poistoineen ja toinen on valaistusjärjestelmän vuokraaminen esim. 10 vuoden vuokrausajalla järjestelmien toimittajilta.

Valaistusjärjestelmän vuokrauksessa etuina voidaan todeta, että korjausvelka poistuu ilman investointikustannuksia ja poistoja tilinpäätökseen, valaistuksen laatu paranee, valaisimet ovat tilaajan omaisuutta vuokrasopimuksen päättyessä, sopimusaikainen tehdastakuu, valaistuksen automatisointi, oman henkilöstön työmäärä vähenee ja energia- ja huoltokustannussäästöt kattavat suuren osan vuokrakustannuksista. Omana investointihankkeena koko vaihtotyön kustannuksiksi on arvioitu 450 000 euroa (n. 375 euroa / valaisin asennettuna.) ja ylläpitotyöt jäävät omalle vastuulle välittömästi.

Vesilahden kunta on pyytänyt C2 Smartlight Oy:ltä tarjousta etähallittavien led-katuvalaisimien vuokrauksesta 10 vuoden vuokrausajalla. Valaisimet ovat tällöin etäohjattavissa monipuolisemmin, kun niistä voidaan säätää ja mitata valaistustehoa valaisinkohtaisesti sekä säätää tehoa eri vuorokauden ajoille. Tarjousta on pyydetty vain C2 Smartlight Oy:ltä, koska vain kyseinen yritys pystyy toimittamaan nykyiseen ohjausjärjestelmään soveltuvan älykkään ohjausratkaisun. Muuten tämä vaatisi myös ohjausjärjestelmän vaihdon, mikä lisäisi kustannuksia. Kansallinen kynnysarvo käyttöoikeussopimuksien / palveluiden hankinnoissa on 500 000 euroa, joten tarjouksen kysyminen yhdeltä toimittajalta on mahdollinen.

C2 Smartlight Oy on antanut budjetäärisen tarjouksen liitteen mukaisesti siihen liittyvine toimitusehtoineen. Tarjous sisältää 1196 valaisinta asennettuna, SmartLumo-ohjaimet jokaiseen valaisimeen, tukiasemat keskuksille sekä liikkeen- ja lumen tunnistimia. Tarjouksen antajan kanssa on sovittu, että valaisimien tarkempi määrä sekä asennusaikataulu sovitaan ennen tilaamista.

Ehdotus

Esittelijä

Harri Vierikka, tekninen johtaja, harri.vierikka@vesilahti.fi

Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle

  1. että se hyväksyy tarjouksen katuvalojen uusimisesta
  2. myöntää tievalaistuksen kustannuspaikalle 20 000 euron lisäyksen käyttömenoihin.
  3. valtuuttaa teknisen johtajan tekemään sopimukseen tarkentavat muutokset.
  4. valtuuttaa kunnanjohtajan ja teknisen johtajan allekirjoittamaan sopimuksen.

Päätös

Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti palauttaa asian valmisteluun ja ohjeistaan teknisiä palveluita tekemään tarkemmat laskelmat ja selvittämään onko markkinoilla muita toimijoita. 

Kokouskäsittely

Valto Sorva teki esityksestä poikkeavan esityksen: 

Tekninen lautakunta päättää yksimielisesti palauttaa asian valmisteluun ja ohjeistaan teknisiä palveluita tekemään tarkemmat laskelmat ja selvittämään onko markkinoilla muita toimijoita. 

Valmistelija

  • Harri Vierikka, tekninen johtaja, harri.vierikka@vesilahti.fi

Perustelut

Tekninen lautakunta on ohjeistanut kokouksessaan 13.10.2021 §59 teknisiä palveluita tekemään katuvalaistuksen uusimisesta tarkemmat laskelmat sekä selvittämään markkinoilla toimivat toimijat.

Tekniset palvelut on tilannut valaisinvaihtoihin liittyvät suunnitelmat C2 Smartlight Oy:ltä kilpailuttamista varten. Suunnitelma sisältää elohopea- ja suurpainenatriumvalaisinten vaihdon etäohjattaviksi led-valaisimiksi. Suunnitelmassa katuprofiilien ja valaisintyyppien määrä on supistettu mahdollisimman pieneksi suunnittelun ja toteutuksen selkeyttämiseksi. Tämä on mahdollista, kun käytetään valaisinkohtaisen valaistusvoimakkuuden säädön mahdollistavaa valaisinkohtaista ohjausta.

Suunnitelman mukaisesti uudet valaisimet tulevat liitettäväksi nykyiseen valaistuksen ohjausjärjestelmään. Uudet valaisimet varustetaan Zhaga-liittimellä sekä nykyisen järjestelmän kanssa yhteensopivalla valaisinkohtaisella ohjaimella. Täten suunnitelma ei ole sidottu tiettyyn valaisintoimittajaan, vaan tarjouksia voidaan kysyä useilta eri toimittajilta.

Ehdotus

Esittelijä

  • Harri Vierikka, tekninen johtaja, harri.vierikka@vesilahti.fi

Tekninen lautakunta päättää

  1. hyväksyä katuvalaistuksen valaistussuunnitelmat.
  2. valtuuttaa teknisen johtajan ja teknisen työnjohtajan kilpailuttamaan valaisinvaihdot suunnitelmien mukaisesti.
  3. toteuttaa valaisinten hankinnan 10 vuoden vuokrasopimuksella, sisältäen 10 vuoden tuotetakuun valaisimille, sisältäen asennuksen. Vuokrasopimuksen jälkeen valaisimet siirtyvät kunnan omistukseen 2kk vuokraa vastaavalla hankintahinnalla.

Päätös

Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti

  1. hyväksyä katuvalaistuksen valaistussuunnitelmat.
  2. antaa teknisille palveluille tehtäväksi toteuttaa vertailulaskelmat vuokramallista ja investoinnista sekä tuoda vertailulaskelmat tekniselle lautakunnalle tiedoksi päätöksenteon pohjaksi saneeraustavan päätöstä varten.  

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on

Vesilahden tekninen lautakunta
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.