Sivistyslautakunta, kokous 22.2.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 3 Tilinpäätös 2021 / sivistyslautakunta

VESDno-2022-4

Valmistelija

  • Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, marko.lahtinen@vesilahti.fi

Perustelut

Osana kunnan tilinpäätöstä esitetään valtuuston asettamien taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen koskien vuotta 2021. Lautakuntien tulee käsitellä omien vastuualueidensa tavoitteiden toteutuminen. Sivistyslautakunnan alaisia vastuualueita ovat varhaiskasvatus sekä esi- ja peruopetus (LT60) ja vapaa-aikapalvelut (LT65).

Koronan vaikutukset näkyvät vuoden 2021 toiminnallisten tavoitteiden sekä talousarvion toteumassa. Erityisesti kirjastossa ja muissa vapaa-ajan palveluissa toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen vaikeutui pandemiaan liittyvien rajoitusten vuoksi. Toisaalta koronatukien avulla pystyttiin lisäämään henkilöstöä paikkaamaan pandemian aiheuttamaa pahoinvointia ja oppimisvajeita. Kokonaisuudessa sivistyksen palvelualueen vastuualueiden toimintatuotot ylittyivät 176 567 euroa ja kulut alittuivat 237 280 euroa.

Esi- ja perusopetuksessa merkittävimmät poikkeamat olivat peruskoulujen tulojen ylitys 112 196 euroa, joka johtui suuremmasta hankerahoitusmäärästä sekä kotikuntakorvausten tulojen kasvusta. Esi- ja perusopetuksen henkilöstökulut alittuivat 179 045 euroa ja kulut alittuivat myös palvelujen ja irtaimiston ostoissa. Toimintakatteen merkittävästä alittumisesta huolimatta oppilaskohtaiset kulut jatkoivat kasvamistaa, mikä johtuu oppilasmäärän pienenemisestä.

Varhaiskasvatuksessa päinvastoin lapsimäärän kasvu laski päiväkotipaikan hintaa, vaikka lakimuutokset alensivat tuottoja ja kiristivät suhdelukuja sekä koska alle 3-vuotiaden ja tuen tarpeisten osuus lapsista kasvoi ja pandemia lisäsi henkilöstön sairauspoissaoloja. Lapsimäärän kasvu ja hankerahoitus pystyivät kompensoimaan tuottojen aleneman ja varhaiskasvatuksen maksutuotot toteutuivat talousarvion mukaisesti. Varhaiskasvatuksen toimintakulut jäivät vähäisemmiksi kun talousarviossa oli ennakoitu ja toimintakate alittui 90 846 euroa.

Kokonaisuutena varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen toimintatuotot ylittyivät 103 644 euroja ja toimintakulut alittuivat 302 316 euroa, jolloin toimintakate alittui 405 960 euroa.

Vapaa-ajan palveluiden toimintatuotot olivat 72 923 euroa yli talousarvion ja kulut ylittyivät 63 036 euroa, jolloin toimintakate alittui 7 887 euroa. Keskeinen syy molempiin oli onnistuneet hankehaut, joiden myötä toiminnan volyymia voitiin kasvattaa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, marko.lahtinen@vesilahti.fi

Sivistyslautakunta hyväksyy liitteenä olevan tilinpäätöksen 2021 sivistyslautakunnan osalta ja päättää esittää sen hyväksymistä kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle.

Lisäksi sivistyslautakunta merkitsee talousarvion toteutuman 2021 tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään: 

Vesilahden sivistyslautakunta 
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.