Rakennus- ja ympäristölautakunta, kokous 14.10.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 72 Periaatteet vapaa-ajan asunnon käyttötarkoituksenmuutokseen vakituiseksi asunnoksi.

VESDno-2021-355

Valmistelija

  • Tarja Kujanpää, palvelusihteeri, tarja.kujanpaa@vesilahti.fi

Perustelut

Kunnanhallitus asetti työryhmän 18.11.2002 pohtimaan kiinteistöjen käyttötarkoituksen muutoksen perusteita ja laatimaan niitä koskevia suosituksia.

Työryhmän alkuperäisenä tavoitteena oli laatia suositus vapaa-ajan asuntojen käyttötarkoituksen muutosperusteista päätöksenteon tueksi ja ohjeellisena noudatettaviksi. Myöhemmin työryhmän tehtävää laajennettiin Pirkanmaan Ympäristökeskuksen suosituksesta koskemaan myös poikkeusluvalla haettavia uusia rakennuspaikkoja esimerkiksi rantaosayleiskaavan maa- ja metsätalousalueille.

Vesilahden kunnan alueella on valtaosaan vesistöistä laadittu oikeusvaikutteinen rantaosayleiskaava. Rantaosayleiskaava vahvistettiin joulukuussa 1999. Rantaosayleiskaavalla on osoitettu vapaa-ajan asuntojen rakennuspaikkoja noin 1800 kpl, joista uusia noin 180 kpl. Rannoilla ja niiden tuntumassa on monin paikoin pysyvää asutusta, asutusryppäitä ja maatilojen talouskeskuksia. Vesilahtelaisessa maisemassa ei vakituista asumista kuitenkaan ole perinteisesti sijoitettu aivan rantaan.

Käyttötarkoituksen muutosten myötä vakituista asutusta saattaa olla syntymässä myös perinteisille puhtaille vapaa-ajan asuntojen alueille, eli kyläkeskusten ulkopuolelle, ja varsinaiselle ranta-alueelle. Lisäksi poikkeamislupien hakeminen rantarakentamispaikkojen vähentyessä lisääntyy, esimerkiksi rantakaavassa merkityille maa- ja metsätalousvaltaisille alueille, joista on näkymä vesistöön. 

Työryhmän esittämät käyttötarkoituksen muutoksien ja poikkeamispäätöksien perusteet on laadittu hakijoiden yhdenvertaisen kohtelun varmistamiseksi ja huomioiden kunnan tasapuolinen kehittäminen. 

24.4.2006 §30 valtuusto hyväksyi perusteet ja periaatteet vapaa-ajan asuntojen käyttötarkoituksen muuttamiseksi vakituiseksi ympärivuotisiksi asunnoiksi Vesilahden kunnassa.

Rakennustekniikan ja jätevesijärjestelmien kehittymisen myötä on tullut aika tarkastella periaatteita uudelleen ja tehdä periaatteisiin tarvittavia muutoksia. Lisäksi liitteenä oleva periaatekartta on syytä päivittää vastaamaan nykypäivän tilannetta. 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Veli Salmi, rakennustarkastaja, veli.salmi@vesilahti.fi

Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää aloittaa työn perusteiden ja periaatteiden uudistamiseksi, joiden perusteella voidaan myöntää vapaa-ajan asunnon käyttötarkoituksenmuutos vakituiseksi asunnoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

-Kaavoitus

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen ei voi hakea muutosta.

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136§)
  • virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50§ 2 mom)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22§)