Perustelut
Kalalahden yritysalueen kaava on hyväksytty 23.9.2019 Vesilahden kunnanvaltuustossa. Kyseessä on pinta-alaltaan noin 26 hehtaarin alue, josta yritysalueen osuus on noin 14,4 hehtaaria. Kalalahden kaavan valmistumisen yhteydessä alueen tonteille ei ole määritelty hintoja. Alueelle on laadittu suunnitelma kunnallistekniikan toteutuksesta.
Yritystonttien hintaan vaikuttavat alueen sijainti, maasto ja kunnallistekniikan sekä sähkön saatavuus. Tämän lisäksi hintaa määriteltäessä otetaan huomioon esimerkiksi alueelle toivottu asiakasprofiili ja alueelle sijoittuvien yritysten välisten synergiaetujen mahdollistaminen. Kunnan kehityksen kannalta olennaista on, että alueen tonteille on määritelty hinnat, jotta alueen markkinointi ja myynti voidaan käynnistää kunnan elinvoimapalveluissa.
Hallintosäännön mukaisesti tonttien hinnat päättää kunnanvaltuusto.
Ehdotus
Esittelijä
-
Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi
Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto määrittelee Kalalahden yritysalueen tonttien hinnat.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.