Kunnanvaltuusto, kokous 16.8.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 48 Jäsenen valitseminen Pirkan opiston jaostoon

VESDno-2021-249

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kati Paunonen, hallintojohtaja, kati.paunonen@vesilahti.fi

Perustelut

Pirkan opiston jäsenkuntien yksimielisesti hyväksymä opiston toimintaa ohjaavan kuntasopimuksen mukaan Nokian kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisuudessa on Pirkan opiston jaosto. Jaoston tehtävänä on opiston talouden, strategian ja toiminnan suuntalinjausten valmistelu sekä toiminnan päälinjauksista päättäminen, lukuun ottamatta talousarviota ja tilinpäätöstä, jotka käsittelee Nokian kaupungin kasvatus- ja opetuslautakunta. Jaosto kuitenkin valmistelee talousarviota koskevan esityksen.

Nokian kaupunki sekä Pirkkalan ja Lempäälän kunnat nimeävät jaostoon kukin kaksi jäsentä ja Vesilahden kunta yhden jäsenen. Jaostoon valitut jäsenkuntien jäsenet osallistuvat myös niihin Nokian kasvatus- ja opetuslautakunnan kokouksiin, joissa käsitellään Pirkan opiston asioita. Jaoston puheenjohtajana toimii vastuukunnan edustaja, jonka Nokian kasvatus- ja opetuslautakunta nimeää. Jaoston esittelijänä toimii Pirkan opiston rehtori ja sihteerinä opiston toimistosihteeri. Jaosto on kuntalain tarkoittama yhteinen toimielin.

Pirkan opiston toimikausi on kaksi vuotta.

Ehdotus

Esittelijä

Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se valitsee toimikaudeksi 2021-2023 Pirkan opiston jaostoon jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Perustelut

   

Ehdotus

Kunnanhallitus esittää valtuustolle,​ että se valitsee toimikaudeksi 2021-​2023 Pirkan opiston jaostoon jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen.

Päätös

Valtuuston puheenjohtaja Ari Arvelan ehdotuksesta valtuusto valitsi yksimielisesti Pirkan opiston jaostoon jäsenen ja varajäsenen seuraavasti:

Jäsen: Varajäsen:
Miia Rajala Liisa Luukkaala

Tiedoksi

Nimetyt, Pirkan opisto

Muutoksenhaku

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Valitusperusteet

Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen

Valitusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Tiedoksisaanti kaavan ja rakennusjärjestyksen hyväksymispäätöksestä

Kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevan päätöksen katsotaan kuitenkin tulleen asianosaisen tietoon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on asetettu julkisesti nähtäväksi tietoverkossa. 

Valituksen toimittaminen

Valitus on toimitettava valitusajan kuluessa valitusviranomaiselle viraston aukioloaikana, klo 8.00-16.15.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Valituksen voi toimittaa myös sähköisesti tai faksilla. Valituksen on oltava perillä valitusajan viimeisenä päivänä, riippumatta siitä, toimitetaanko valitus postitse vai sähköisesti.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle. 

Posti- ja käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 1, 13100 Hämeenlinna         
Puhelinnumero: 029 56 4220    
Faksinumero: 029 56 42269
Sähköpostiosoite: hameenlinna.hao@oikeus.fi
Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Vesilahden kunnan kirjaamosta.

Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti         
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta@vesilahti.fi
Puhelinnumero: 03 5652 7500    

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.