Sivistyslautakunta, kokous 20.4.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 31 Koulujen tuntikehykset lukuvuodelle 2021-2022

VESDno-2021-134

Valmistelija

  • Mika Seppänen, sivistysjohtaja, mika.seppanen@vesilahti.fi

Perustelut

Oheiseen taulukkoon on koottu esitys Vesilahden kunnan esi- ja perusopetuksen tuntikehykseksi kouluittain lukuvuodeksi 2021 – 2022. Yksityiskohtaisemmat laskelmat kouluittain ovat tämän pykälän liitteenä.

Erityisopetuksen ja eri tuen muotojen jatkuva kehittäminen on korostunut viime vuosina. Lukuvuodelle 2020-2021 myönnettiin erillinen määräraha intensiivisen tuen ryhmän käynnistämiseen, joka ei näy 2020-2021 kehyksessä. Kokemukset intensiivisen tuen ryhmän toiminnasta ovat olleet myönteiset. Vastaavaa toimintaa on tarkoitus jatkaa, mutta se pystytään toteuttamaan olemassa olevan tuntikehyksen puitteissa.

Tuntikehyksen luovalla käytöllä on tarkoitus mahdollistaa kaikissa yksiköissä erityisopetuksen joustavat järjestelyt, joustavan esi- ja alkuopetuksen toteuttaminen sekä yhteisopettajuus. Lukuvuonna 2021-2022 pilotoidaan johtamisrakennetta, jossa rehtoreiden yhteissuunnittelua on tarkoitus lisätä ja edistää toimintakulttuurin ja uusien toimintamallien kehittymistä. Narvan ja Ylämäen koulun johtaminen yhdistyy kokeilussa.

 

KOULU

KEHYS 2020-2021

KEHYS 2021-2022

 

 

 

 

 

 

YHT

YHT

YLEISOP.   (+ JAKO)

ER.OP.

TUKIOP.

MUUTOS

OPP.MÄÄRÄ

YHTENÄISKOULU

852

850

666 (34)

146

4

-2

466

NARVA

198

204

156 (23)

22

1

+6

119

YLÄMÄKI

124

126

89 (22)

11

1

+2

67

Ehdotus

Esittelijä

  • Anne Mäki, varhaiskasvatusjohtaja, anne.maki@vesilahti.fi

Sivistyslautakunta hyväksyy esi- ja peruskoulujen tuntikehyksen lukuvuodelle 2021-2022 taulukkoon kootun esityksen mukaisesti.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään: 

Vesilahden sivistyslautakunta 
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.