Kunnanhallitus, kokous 26.10.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 156 Vuoden 2027 tuloveroprosentti

VESDno-2026-394

Valmistelija

  • Merja Vihtiälä, hallinto- ja talousjohtaja, merja.vihtiala@vesilahti.fi

Perustelut

Kuntalain (410/2015) 111 §:n mukaan valtuuston on päätettävä kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä.

Verotusmenettelystä annetun lain 91 a §:n mukaan kunnan tulee ilmoittaa seuraavan vuoden veroprosentit Verohallinnolle viimeistään edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä. Jos marraskuun 17. päivä on muu kuin arkipäivä, ilmoitus tulee tehdä viimeistään sitä seuraavana ensimmäisenä arkipäivänä (Laki säädettyjen määräaikain laskemisesta 150/1930 5 §). Vuoden 2027 tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit tulee näin ollen ilmoittaa Verohallinnolle viimeistään tiistaina 17.11.2026. 

Seuraavan vuoden tuloveroprosentit tulee määrätä ja ilmoittaa prosenttiyksikön kymmenyksen tarkkuudella.

Vuonna 2026 kunnan tuloveroprosentti on 9,3 % ja vuoden 2027 talousarvio on valmisteltu siten, että tuloveroprosenttiin ei tule muutoksia vuoden 2026 tuloveroprosenttiin nähden.

Vesilahden vuoden 2027 tuloveroprosentiksi esitetään 9,3 %. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Mikko Selenius, kunnanjohtaja, mikko.selenius@vesilahti.fi

Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto määrää Vesilahden kunnan vuoden 2027 tuloveroprosentiksi 9,3 %.

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti. 

Tiedoksi

- Verohallinto

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen ei voi hakea muutosta.

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136§)
  • virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50§ 2 mom)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22§)