Rakennus- ja ympäristölautakunta, kokous 20.10.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 85 Vesihuoltolain mukainen vapautushakemus, kiinteistö 922-425-0019-0007/Pietilä

VESDno-2026-230

Valmistelija

  • Suvi Kärmeniemi, ympäristötarkastaja, suvi.karmeniemi@vesilahti.fi

Perustelut

Kiinteistönomistaja hakee vesiholtolain 11 § mukaista vapautusta liittymisvelvollisuudesta liittää kiinteistö kunnallisen vesihuoltolaitoksen talousvesiverkostoon. Kiinteistö sijaitsee vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella sekä YKR:n mukaisella taajama-alueella. 

Vesihuoltolain 10 §:n mukaan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella sijaitseva kiinteistö on liitettävä laitoksen talousvesi- ja jätevesiviemäriverkostoon. Vesihuoltolain 11 §:n mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi myöntää hakemuksesta toistaiseksi voimassa olevan tai määräaikaisen vapautuksen kiinteistön liittämisvelvollisuudesta. Vapautus liittämisvelvollisuudesta on myönnettävä, jos:

1) liittäminen verkostoon muodostuisi kiinteistön omistajalle tai haltijalle kohtuuttomaksi, kun otetaan huomioon kiinteistön vesihuoltolaitteiston rakentamisesta aiheutuneet kustannukset, liittämisestä aiheutuvat kustannukset, vesihuoltolaitoksen palvelujen vähäinen tarve tai muu vastaava erityinen syy; ja
2) vapauttaminen ei yksin tai yhdessä muiden vapautusten kanssa merkittävästi vaaranna vesihuollon taloudellista ja asianmukaista hoitamista vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella.

Edellä säädetyn lisäksi edellytyksenä talousvesiverkostoa koskevasta liittämisvelvollisuudesta vapauttamiselle on, että kiinteistöllä on käytettävissä riittävästi terveydensuojelulain laatuvaatimukset ja -tavoitteet täyttävää talousvettä.

Hakija perustelee vapautusta kaivon hyvällä laadulla ja sillä, että he eivät tarvitse eivätkä halua käyttää vesilaitoksen vesijohtovettä. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Suvi Kärmeniemi, ympäristötarkastaja, suvi.karmeniemi@vesilahti.fi

Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää hylätä vapautushakemuksen liittymisvelvollisuudesta kunnan vesihuoltolaitoksen talousvesiverkostoon päätösliitteen mukaisesti. Kiinteistö tulee liittää vesihuoltolaitoksen talousvesiverkostoon 31.12.2028 mennessä. 

Päätös

Rakennus-​ ja ympäristölautakunta päätti yksimielisesti muutetun päätösehdotuksen mukaisesti hylätä vapautushakemuksen liittymisvelvollisuudesta kunnan vesihuoltolaitoksen talousvesiverkostoon päätösliitteen mukaisesti.

Kiinteistö tulee liittää vesihuoltolaitoksen talousvesiverkostoon 31.12.2027 mennessä. 

Kokouskäsittely

Heikki Karjainen ilmoitti olevansa esteellinen (hallintolain 28 §:n 1 momentin 7 kohdan yleislauseke) ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. 
Karjaisen poistumisen vuoksi tässä pykälässä puheenjohtajana toimi Martti Lumia ja pöytäkirjantarkastajana Aura Elliott.

Aura Elliott ehdotti, että liittyminen tulisi tehdä vuoden 2027 loppuun mennessä, Tommi Mertimo kannatti ehdotusta. Keskustelun päätteeksi lautakunta oli yksimielisesti muutetun päätösehdotuksen kannalla, eikä äänestystä tarvittu.

Tiedoksi

Hakija, PIRTEVA, Kaakkois-Suomen Elinvoimakeskus, Lempäälän Vesi Oy

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi.

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Päätöksen katsotaan tulleen viranomaisen tietoon kuitenkin kirjeen saapumispäivänä.

Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianomaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitusviranomainen, jolle valitus tehdään: Hämeenlinnan hallinto-oikeus  

Valitus tehdään ensisijaisesti hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet/#/.

Posti- ja käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 1, 13100 Hämeenlinna  
Sähköposti: hameenlinna.hao@oikeus.fi    
Puhelin: 029 564 2200
Faksi: 029 564 2269

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  • vaatimusten perustelut;
  • mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

  • valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  • selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Ajantasainen tieto oikeudenkäyntimaksuista löytyy Tuomioistuinlaitoksen sivustolta: https://oikeus.fi/tuomioistuimet/fi/index/asiointijajulkisuus/maksut/oikeudenkayntimaksuthallinto-oikeudessa.html.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää:

Vesilahden kunnan kirjaamo
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti   
Sähköposti: vesilahdenkunta(a)vesilahti.fi
Puhelin: 03 5652 7500

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9 - 15.