Sivistyslautakunta, kokous 20.10.2026

§ 66 Sivistyslautakunnan talousarvio 2027

VESDno-2026-177

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Merja Vihtiälä, hallinto- ja talousjohtaja, merja.vihtiala@vesilahti.fi
Mikko Latvala veslatvami

Perustelut

Kuntalain (2015/410) 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen.

Talousarviokehyksessä on huomioitu valtuuston 19.5.2025 § 32 päättämä tasapainotusohjelma sekä arvion mukaiset tulojen lisäykset ja menokehitys. Verotulojen arvioinnissa on käytetty kesäkuun veroennustekehikkoa ja kunnan väestönkasvutavoitetta. Talousarviokehyksen valtionosuudet perustuvat kesäkuussa julkaistuihin ennakollisiin valtionosuustietoihin. Rahoitustuottojen ja -kulujen arvio perustuu kunnan nykyisten lainojen korkoihin sekä arvioon vuoden 2027 rahoitustarpeen mukaisista koroista. Poistot on laskettu kunnan poistosuunnitelman ja investointisuunnitelman perusteella.  

Kunnan hallintosäännön 8 luvun 1 §:n mukaan kunnanhallitus hyväksyy talousarvion suunnitelmakehyksen.

Ehdotus

Esittelijä

Mikko Latvala veslatvami

Kunnanhallitus antaa talousarviokehyksen vuoden 2027 talousarvion laadintaa varten. 

Päätös

Kunnanhallitus antaa ohjeeksi, että kunnan vuoden 2027 talousarvio tulee laatia siten, että sen alijäämä on enintään -300 000 euroa.

Muutettu päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti. 

Kokouskäsittely

Keskustelun aikana kunnanjohtaja teki muutetun päätösesityksen:

Kunnanhallitus antaa ohjeeksi, että kunnan vuoden 2027 talousarvio tulee laatia siten, että sen alijäämä on enintään -300 000 euroa. 

Valmistelija

  • Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, marko.lahtinen@vesilahti.fi

Perustelut

Kuntalain (2015/410) 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen.

Kunnanhallitus on kokouksessaan 10.8.2026 (§ 110) päättänyt, että kunnan vuoden 2027 talousarvio tulee laatia siten, että sen alijäämä on enintään -300 000 euroa. Kunnan talousarvio on laadittu toimialojen tiiviissä yhteistyössä kunnanhallituksen antamaa talousarviokehystä noudattaen. Talousarvion valmistelussa on huomioitu kunnanvaltuuston 19.5.2025 § 32 tekemät tasapainotuspäätökset.

Vuoden 2027 talousarvioon on varattu henkilöstökuluihin voimassa olevan työehtosopimuksen mukaiset sopimuskorotukset. Muiden kulujen budjetoinnissa on hyödynnetty vuoden 2026 talousarvio- ja toteumalukuja ja vuoden 2027 kustannuksia koskevia ennakkotietoja (mm. työllisyydenhoito, joukkoliikenne, ympäristöterveydenhuolto).

Suunnitelmavuosille on varattu henkilöstökuluihin arvion mukainen 2 prosentin korotusvaraus. Samoin palveluiden ostoihin, aineisiin, tarvikkeisiin ja tavaroihin sekä muihin toimintakuluihin on varattu vuotuinen 2 prosentin korotusvaraus vuoden 2027 lukuihin nähden.

Verotulot on budjetoitu Kuntaliiton tuottaman veroennustekehikon ja kunnan väestönkasvutavoitteen mukaisesti. Valtionosuuksien määrä perustuu syyskuun lopun tietoihin. Rahoitustuottoihin ja -kuluihin on huomioitu kunnan lainanottotarpeen mukainen arvioitu korkokulu ja poistot on budjetoitu voimassa olevan poistosuunnitelman mukaisesti.

Vesilahden kunnan toimintakuluista noin 60% aiheutuu sivistyspalveluiden toimialan varhaiskasvatuksesta sekä esi- ja perusopetuksesta, jotka ovat tarkasti lailla säädeltyjä palveluja (asiakasmaksulaki, ilmoitusvelvollisuus, kolmitasoisen tuen järjestäminen, henkilöstömitoitus, pätevyysvaatimukset ym.). Varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen toimintaa ja taloutta suunnitellaan toiminta- ja lukuvuosien rytmissä syyskuusta elokuuhun, jonka vuoksi kevättalvella 2025 luku- ja toimintavuodesta 2026-2027 tehdyt resurssipäätökset määrittävät kuluja 31.7.2027 asti ja esim. ryhmäjakojen muuttaminen kesken luku- tai toimintavuoden olisi toiminnallisesti epätarkoituksenmukaista. Opetuspalveluissa oppilasmäärä laskee, mutta palveluverkkoon sidonnainen ryhmämäärä ei, jolloin resurssitarve säilyy ennallaan.  

Opetus- ja varhaiskasvatuspalveluiden toimintakate nousee talousarviovuonna 2027 palvelutarpeen kasvun, henkilöstökulujen yleiskorotuksista ja kulujen kasvun myötä, mutta samaan aikaan toimintaa tehostetaan tasapainotusohjelman mukaisesti palveluja priorisoimalla ja resurssien käyttöä tehostamalla. Opetus- ja varhaiskasvatuspalveluiden toimintatuottojen lisäys perustuu Valtionvarainministeriön valtionosuuslaskelmien arvioon kunnan saamista kotikuntakorvauksista. Opetus- ja varhaiskasvatuspalveluiden talousarviolla vastataan varhaiskasvatuspalvelun tarpeen kasvuun sekä turvataan korkealaatuisen varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen jatkuminen Vesilahden kunnassa.

Vapaa-ajan palveluiden tuotot vähenevät hankkeiden päättyessä merkittävästi, mutta samalla vähenevät myös toiminta ja toimintakulut. Tasapainotusohjelman puitteissa vuoden 2026 talousarvioon tehtyjen leikkausten jälkeen vapaa-ajan palveluiden sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen toimintakate kasvaa hieman, jotta palvelutasoa pystyttäisiin ylläpitämään ilman hankerahoituksia. Talousarvioon on varattu myös määräraha vuonna 2015 päätetyn nuorten kesätyösetelin arvon tarkastamiselle sekä nuorten osallistavan budjetoinnin toteuttamiselle.

Talousarvion investointiosaan esitetään varattavaksi Pirkanmaan kirjastojen yhteishankintana toteutettavaa kirjasto-ohjelman uusimista varten vuodelle 2027 4 000 euroa ja suunnitelmavuodelle 2028 16 000 euroa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, marko.lahtinen@vesilahti.fi

Sivistyslautakunta päättää

  1. hyväksyä liitteenä olevan esityksen talousarvioksi 2027 sekä talousarviolomakkeet ja esittää ne edelleen hallitukselle ja valtuustolle hyväksyttäväksi ja
  2. antaa hallinto- ja talousjohtajalle valtuudet tehdä tarvittaessa teknisiä korjauksia.