Kunnanvaltuusto, kokous 15.6.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 30 Hallintosäännön päivittäminen

VESDno-2026-139

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Merja Vihtiälä, hallinto- ja talousjohtaja, merja.vihtiala@vesilahti.fi

Perustelut

Hallintosääntöön on valmisteltu muutoksia lainsäädännön muutosten, toimialojen esittämien muutostarpeiden sekä kunnan tilintarkastuksessa esitettyjen suositusten johdosta.

 

1.8.2026 lukien esitettävät muutokset:

1.8.2026 lukien lisättäväksi ehdotettavat kohdat merkitty kursiivilla ja poistettavaksi ehdotettu kohta merkitty alleviivaamalla. Esitetyt muutokset on merkitty samalla tavalla myös liitteenä olevaan hallintosääntöön. 

 

1 luku Kunnan johtaminen 

7 § Häiriö- ja poikkeustilanteet 

6. Valmiuslain 3 §:n mukaisissa poikkeusoloissa kunnanjohtaja nimeää tarvittaessa kolmehenkisen sääntelyjaoston ja sille esittelijän. Sääntelyjaoston tehtävänä on vähittäiskaupan ostoluvista päättäminen ja ostolupahallinnosta vastaaminen sekä valmiuslaissa tarkoitettuna asuntokannan säännöstelyviranomaisena toimiminen. Edellä mainittujen toimivaltuuksien käyttö on mahdollista vain tietyissä valmiuslaissa tarkoitetuissa poikkeusoloissa. 

 

2 luku Toimielinorganisaatio 

8 § Kuntien yhteiset lautakunnat 

Vesilahden kunnalla on jäsen Tampereen kaupungin seudullisessa joukkoliikennelautakunnassa. Joukkoliikennelautakunnan toimivalta-alueeseen kuuluvat Tampere, Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Vesilahti ja Ylöjärvi. Joukkoliikennelautakunnassa on 14 jäsentä ja jokaisella henkilökohtainen varajäsen. 7 jäsentä valitsee Tampereen kaupunginvaltuusto ja 7 jäsentä muiden kuntien valtuustot, kukin 1 jäsenen. 

Tampereen kaupungin jätehuoltolautakunta toimii jätelain mukaisena jätehuoltoviranomaisena. Alueellinen jätehuoltolautakunta on 17 kunnan yhteinen toimielin, joka päättää jätelain (646/2011) mukaisista jätehuollon viranomaisasioista toimialueellaan. Jätehuoltolautakunnan toimialue kattaa seuraavat kunnat: Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala (entisten Mouhijärven ja Suodenniemen osalta), Tampere, Vesilahti, Virrat ja Ylöjärvi. Alueellisessa jätehuoltolautakunnassa on 16 jäsentä ja jokaisella henkilökohtainen varajäsen. 8 jäsentä valitsee Tampereen kaupunginvaltuusto ja 8 jäsentä muiden kuntien valtuustot. 

Pirkkalan ympäristöterveyslautakunta vastaa ympäristöterveydenhuollon järjestämisestä ja huolehtii ympäristöterveydenhuollon viranomaisvalvonnasta, ohjauksesta ja neuvonnasta sekä eläinlääkintähuollosta, eläinsuojelusta ja eläintautien vastustamisesta Nokian ja Ylöjärven kaupunkien sekä Hämeenkyrön, Lempäälän, Pirkkalan ja Vesilahden kuntien alueella. Vastuukunta Pirkkala valitsee lautakuntaan kaksi jäsentä ja muut yhteistoiminta-alueen kunnat yhden jäsenen. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Pirkkalan valtuusto valitsee lautakuntaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan Pirkkalan kunnan edustajista.  

Työvoimapalveluista vastaa kuntalain 51–52 §:n mukaisesti tehdyn sopimuksen perusteella yhteistoiminta-alue, jonka vastuukuntana toimii Tampereen kaupunki ja yhteistyökuntina Akaa, Juupajoki, Kangasala, Kuhmoinen, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Pälkäne, Ruovesi, Urjala, Tampere, Valkeakoski, Vesilahti, Virrat ja Ylöjärvi. Tampereen kaupungin elinvoima- ja osaamislautakunnan työllisyysjaosto toimii yhteistoiminta-alueen toimielimenä. Työllisyysjaostossa on 17 jäsentä ja jokaisella henkilökohtainen varajäsen. 8 jäsentä valitsee Tampereen elinvoima- ja osaamislautakunta. 6 jäsentä valitsee Kangasala, Lempäälä, Nokia, Pirkkala, Valkeakoski ja Ylöjärvi, kukin yhden jäsenen. 3 jäsentä valitsee Akaa, Juupajoki, Kuhmoinen, Orivesi, Pälkäne, Ruovesi, Urjala, Vesilahti ja Virrat sopimallaan tavalla. 

Pirkan opiston hallinnollisena toimielimenä toimii Pirkan opiston jaosto Nokian sivistyslautakunnan alaisuudessa. Nokian kaupunki sekä Pirkkalan ja Lempäälän kunnat ovat nimenneet jaostoon kukin kaksi jäsentä ja Vesilahden kunta yhden jäsenen. Jaostoon valitut jäsenkuntien edustajat osallistuvat myös niihin Nokian sivistyslautakunnan kokouksiin, joissa käsitellään Pirkan opiston asioita. 

 

5 luku Toimielinten tehtävät ja toimivalta 

5 § Rakennus- ja ympäristölautakunnan tehtävät ja toimivalta

34. päättää osoitteiden antamisesta ja muuttamisesta sekä asemakaava-alueiden ulkopuolisten teiden nimeämisestä.

 

8 § Sivistyslautakunnan alaisten viranhaltijoiden ratkaisuvalta  

Sivistysjohtaja 

6. päättää oppilaan opetuksen järjestämisestä pidennettynä varhennettuna oppivelvollisuutena 

 

9 § Teknisen lautakunnan alaisten viranhaltijoiden ratkaisuvalta

Tekninen palvelupäällikkö 

12. päättää rakennus- ja urakkasopimuksiin liittyvien vakuuksien hyväksymisestä, muuttamisesta ja vapauttamisesta

13. hakee toimialansa hankkeisiin ja toimintaan liittyvät viranomaisluvat sekä antaa niihin liittyvät lausunnot

14. päättää toimialaansa koskevien valtionavustusten, EU-rahoitusten ja muiden ulkopuolisten rahoitusten hakemisesta hyväksyttyjen määrärahojen puitteissa

15. päättää sopimuksista kunnan tarvitsemien teknisten laitteiden ja rakenteiden sijoittamisesta yksityisille alueille ja

16. edustaa kuntaa yksityisteiden tiekuntien sekä osakaskuntien kokouksissa ja käyttää niissä kunnan puhe- ja äänivaltaa.

 

Tekninen palvelupäällikkö / Yhdyskuntatekniikan asiantuntija 

4. antaa suostumuksen vähäiseksi katsottavan tien, johdon tai rakennelman sijoittamisesta sekä myöntää työluvat kunnan hallitsemalle alueelle tai rakennukseen,

6. asettaa katusuunnitelmat nähtäville maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaisesti ja

7. hyväksyy urakoiden aikaiset vähäiseksi katsottavat lisä- ja muutostyöt.

 

8 luku Taloudenhoito 

8 § Määrärahan käyttövaltuudet

Rakennustarkastaja ja ympäristötarkastaja 30 000 euroon asti

 

1.9.2026 lukien esitettävät muutokset: 

Kunnanhallitus on 16.2.2026 §19 päättänyt perustaa varhaiskasvatuspäällikön viran 1.9.2026 alkaen ja lakkauttaa varhaiskasvatusjohtajan viran nykyisen viranhaltijan jättäessä tehtävän. Muutoksen vuoksi hallintosäännön kaikkiin kohtiin, joissa viitataan varhaiskasvatusjohtajaan, tulee virkanimike muuttaa varhaiskasvatuspäälliköksi 1.9.2026 alkaen.  

Ehdotus

Esittelijä

Mikko Latvala, kunnanjohtaja, mikko.latvala@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se

  1. hyväksyy liitteenä olevan hallintosäännön noudatettavaksi 1.8.2026 lukien ja 
  2. valtuuttaa hallinto- ja talousjohtajan muuttamaan hallintosäännön kaikkiin kohtiin varhaiskasvatusjohtajan tilalle nimikkeen varhaiskasvatuspäällikkö 1.9.2026 lukien. 

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti. 

Kokouskäsittely

Kunnanhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden tekninen palvelupäällikkö Roope Kyrkölle. Hän oli asiantuntijana läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana.  

Valmistelija

  • Merja Vihtiälä, hallinto- ja talousjohtaja, merja.vihtiala@vesilahti.fi

Perustelut

   

Ehdotus

Kunnanvaltuusto päättää, että se

  1. hyväksyy liitteenä olevan hallintosäännön noudatettavaksi 1.8.2026 lukien ja 
  2. valtuuttaa hallinto- ja talousjohtajan muuttamaan hallintosäännön kaikkiin kohtiin varhaiskasvatusjohtajan tilalle nimikkeen varhaiskasvatuspäällikkö 1.9.2026 lukien. 

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti. 


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen


Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Viranomaiselle toimitetun sähköisen asiakirjan katsotaan saapuneen määräajassa, jos asiakirja saapuu viimeistään määräajan viimeisen päivän aikana. Paperinen valituskirjelmä on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. Kirjeitse tapahtuvan tiedoksiannon kohdalla asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Tiedoksisaanti kaavan ja rakennusjärjestyksen hyväksymispäätöksestä

Kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevan päätöksen katsotaan kuitenkin tulleen asianosaisen tietoon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on asetettu julkisesti nähtäväksi tietoverkossa. 

Valitusperusteet

Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen


Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle.​​​​ 

Valitus tehdään ensisijaisesti hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet/#/.
Sähköpostiosoite: hameenlinna.hao(at)oikeus.fi
Puhelinnumero: 029 56 42200
Posti- ja käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 1, 13100 Hämeenlinna

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti ja ensisijaisesti hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelua käyttäen. Myös muu sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.


Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi, henkilötunnus tai yritys- ja yhteisötunnus sekä yhteystiedot. Myös kotikunta on hyvä mainita. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös sähköinen tai mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Valituksen tai muun asiakirjan toimittaminen hallintotuomioistuimen sähköiseen asiointipalveluun katsotaan ilmoitukseksi sähköisen asiointipalvelun käyttämisestä prosessiosoitteena. Jos valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.


Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151455?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=tuomioistuinmaksulaki#P5

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Vesilahden kunnan kirjaamosta.

Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta@vesilahti.fi
Puhelinnumero: 03 5652 7500
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti             
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.