Kunnanvaltuusto, kokous 15.6.2026

§ 26 Tilinpäätös 2025

VESDno-2026-36

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tarja Kujanpää, palvelusihteeri, tarja.kujanpaa@vesilahti.fi

Perustelut

Kuntalain 113 §:n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä. Vesilahden kunnanhallitus käsittelee vuoden 2025 tilinpäätöksen kokouksessaan 30.3.2026.

Ehdotus

Esittelijä

Kristiina Kantola, kristiina.kantola@vesilahti.fi

Tarkastuslautakunta hyväksyy osaltaan vuoden 2025 toimintakertomuksen ja talousarvion toteutumisen sekä saattaa ne edelleen hyväksyttäväksi kunnanhallitukselle ja -valtuustolle.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaan.

Valmistelija

Roope Kyrkkö, tekninen palvelupäällikkö, roope.kyrkko@vesilahti.fi

Perustelut

Osana kunnan tilinpäätöstä esitetään valtuuston asettamien taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen koskien vuotta 2025. Lautakuntien tulee käsitellä omien tehtäväalueidensa tavoitteiden toteutuminen.

Rakennus- ja ympäristölautakunnan alainen tehtäväalue koostuu rakennusvalvonnan, yksityisteiden ja ympäristönsuojelun kustannuspaikoista. 

Ehdotus

Esittelijä

Olli Seppälä, rakennustarkastaja, olli.seppala@vesilahti.fi

Rakennus- ja ympäristölautakunta hyväksyy vuoden 2025 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisen ja antaa ne tiedoksi kunnanhallitukselle tilinpäätökseen liittämistä varten. Lisäksi rakennus- ja ympäristölautakunta antaa hallinto- ja talousjohtajalle oikeudet tehdä tarvittaessa teknisiä korjauksia.

Päätös

Päätösehdotus liitteen korjauksella hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouskäsittely

Tehtiin tekninen korjaus liitteeseen Rakennus- ja ympäristölautakunnan alaisten tehtäväaluiden toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen 2025 ja poistettiin siitä lauseet, jotka toistuivat kahdesti.

"1.1.2026 voimaan tulleet rakentamislain säädökset, tietomallimuotoisen suunnitelman sisällyttämisestä rakentamislupahakemukseen sekä määräajasta lupahakemuksen käsittelylle ovat vaikuttaneet toimintaympäristöön ja toimintaan vuonna 2025."

Perustelut

Osana kunnan tilinpäätöstä esitetään valtuuston asettamien taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen koskien vuotta 2025. Lautakuntien tulee käsitellä omien tehtäväalueidensa tavoitteiden toteutuminen. Sivistyslautakunnan alaiset tehtäväalueet ovat opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut sekä vapaa-ajan palvelut.

Opetus- ja varhaiskasvatuspalveluiden toimintakate toteutui selvästi talousarviota paremmin. Merkittävimmät syyt ovat toimintatuottojen ylitys kotikuntakorvausten osalta sekä toimintakuluissa henkilöstökulujen alitus. Toimintakatteet alittuivat sekä varhaiskasvatuksessa että esi- ja perusopetuksessa. Opetus- ja varhaiskasvatuspalveluiden toiminnalliset tavoitteet toteutuivat suunnitellusti.

Vapaa-ajan palveluiden toimintakate toteutui 16 052 euroa talousarviota parempana. Alitus oli noin 2 % vahvistettuun toimintakatteeseen nähden. Sekä tuotot että kulut olivat varsin tarkasti muutetun talousarvion mukaisia. Myös vapaa-ajan palveluiden toiminnalliset tavoitteet toteutuivat suunnitellusti.

Ehdotus

Esittelijä

Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, marko.lahtinen@vesilahti.fi

Sivistyslautakunta hyväksyy toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisen ja antaa ne tiedoksi kunnanhallitukselle tilinpäätökseen liittämistä varten. Lisäksi sivistyslautakunta antaa hallinto- ja talousjohtajalle oikeudet tehdä tarvittaessa teknisiä korjauksia.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Roope Kyrkkö, tekninen palvelupäällikkö, roope.kyrkko@vesilahti.fi

Perustelut

Osana kunnan tilinpäätöstä esitetään valtuuston asettamien taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen koskien vuotta 2025. Lautakuntien tulee käsitellä omien tehtäväalueidensa tavoitteiden toteutuminen. 

Teknisen lautakunnan alaisiin tehtäväalueisiin kuuluvat: tekninen hallinto, tukipalvelut, kiinteistöpalvelut sekä liikenneväylät ja yleiset alueet. Lisäksi tekninen lautakunta käsittelee vesi- ja viemärilaitoksen eriytetyn tilinpäätöksen sekä investointien toteutumisen.

Toimivalta: Hallintosääntö 5 luku § 2 ja § 7.

Ehdotus

Esittelijä

Roope Kyrkkö, tekninen palvelupäällikkö, roope.kyrkko@vesilahti.fi

Tekninen lautakunta hyväksyy vuoden 2025 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisen ja antaa ne tiedoksi kunnanhallitukselle tilinpäätökseen liittämistä varten. Lisäksi tekninen lautakunta antaa hallinto- ja talousjohtajalle oikeudet tehdä tarvittaessa teknisiä korjauksia.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouskäsittely

Miia Rajala saapui tämän pykälän käsittelyn aikana.

Valmistelija

Merja Vihtiälä, hallinto- ja talousjohtaja, merja.vihtiala@vesilahti.fi

Perustelut

Kuntalain (410/2025) 113 §:n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi ja valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä. 

Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Tilinpäätöksen tulee antaa oikea ja riittävä kuva kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta olennaisuusperiaatteen mukaisesti. Tätä varten tarpeelliset seikat on ilmoitettava liitetiedoissa. 

Käyttötalous

Vesilahden kunnanvaltuusto vahvisti 11.11.2024 §56 talousarvion vuodelle 2025. Talousarvion mukainen tilikauden tulos oli -700 000 euroa alijäämäinen. Kunnanvaltuusto hyväksyi 18.8.2025 §63 valtionosuuksia ja tasapainotuspäätöksiä koskevat talousarviomuutokset. Muutosten jälkeinen tilikauden alijäämä oli -395 579 euroa. Kunnanvaltuusto hyväksyi 15.12.2025 §90 rahoitustuottoja ja -kuluja sekä hallintopalveluiden tuottoja ja kuluja koskevat talousarviomuutokset. Muutosten jälkeen talousarvion mukainen tilikauden alijäämä oli -666 579 euroa.

Muutettuun talousarvioon budjetoidut 2,5 miljoonan euron suuruiset ulkoiset toimintatuotot toteutuivat 116-prosenttisesti ja niiden kokonaismääräksi muodostui 2,9 miljoonaa euroa. Toimintatuottojen ylitys johtuu suurelta osin myyntituottojen toteutumisesta korkeampina kuin oli budjetoitu. Myyntituottojen ylityksestä pääosa muodostuu kotikuntakorvauksista, joiden määrä ylitti talousarviossa ennakoidun tason, minkä lisäksi laskutus kunnilta ja vesi- ja viemärihuollon liittymismaksut ylittyivät.

Muutettuun talousarvioon 16,8 miljoonan euron suuruisiksi budjetoidut toimintakulut alittuivat 563 000 eurolla, mikä on 3 prosenttia ulkoisista toimintakuluista. Alitus muodostuu suurelta osin henkilöstökuluista, jotka alittuivat 510 000 eurolla, mikä on 5 prosenttia henkilöstökulujen kokonaismäärästä. Alitus muodostuu pääasiassa sivistyslautakunnan alaisen opetus- ja varhaiskasvatuksen henkilöstökulujen toteutumisesta alle talousarvion tason. Muiden tuloslaskelman erien määrät toteutuivat kokonaisuutena budjetoidulla tasolla.

Kunnan verotulot toteutuivat 350 000 euroa alempina kuin oli budjetoitu ja niiden kokonaismääräksi muodostui 11,8 miljoonaa euroa. Valtionosuuksien kokonaismäärä oli 3,3 miljoonaa euroa ja valtionosuudet toteutuivat elokuussa hyväksytyn muutetun talousarvion mukaisina.

Lainojen korkokustannukset toteutuivat hieman matalampina kuin niiden määräksi oli arvioitu muutetussa talousarviossa.

Poistot toteutuivat talousarvion mukaisella tasolla.

Kokonaisuutena vuoden 2025 tulos oli alijäämäisestä talousarviosta ja tehdyistä talousarviomuutoksista huolimatta hienoisesti ylijäämäinen ollen 4 108,12 euroa. Ylijäämän syntymiseen vaikuttivat keskeisesti talousarviota paremmin toteutuneet toimintatuotot sekä toimintakulujen jääminen alle talousarvion tason.  

Investoinnit

Kunnanvaltuuston 11.11.2024 §56 vahvistaman vuoden 2025 talousarvion mukainen investointikulujen määrä oli 3,6 miljoonaa euroa, josta 650 000 euroa oli kohdennettu maa- ja vesialueiden hankintaan ja 3 miljoonaa euroa muihin investointeihin.

Kunnanvaltuusto hyväksyi 15.12.2025 §89 investointiosan määrärahamuutokset, joissa kiinteistöhankkeista vähennettiin 100 000 euroa, kaavateiden rakentamishankkeista vähennettiin 400 000 euroa ja vesi- ja viemärilaitoksen hankkeista vähennettiin 150 000 euroa. Lisäksi teknisten palveluiden koneisiin ja kalustoon lisättiin 25 000 euroa ja hallintopalveluiden koneista ja kalustosta vähennettiin 35 000 euroa. Muutosten jälkeen investointien kokonaismäärä oli 2,9 miljoonaa euroa.

Vuoden 2025 investointimenojen toteuma oli 3,0 miljoonaa euroa, mikä vastaa muutetun talousarvion mukaisia investointimenoja. Vuoden suurimmat investoinnit olivat maa-alueiden hankinta, Suomelan ja Järvenrannan alueen rakentaminen sekä lämpölaitosten hankinta. Vuoden 2025 investointitulojen määrä oli 79 143 euroa, mikä muodostui tonttien myynnistä sekä lohkomiskustannusten laskutuksesta.

Rahoitus

Kunnanvaltuuston 11.11.2024 §56 vahvistama talousarvio 2025 sisälsi 5,6 miljoonan euron suuruisen pitkäaikaisen lainanoton ja pitkäaikaisia lainoja suunniteltiin lyhennettäväksi noin 3,7 miljoonalla eurolla. Kunnanvaltuusto hyväksyi 15.12.2025 §90 pitkäaikaisten lainojen muutokset, joissa lainojen lisäys muutettiin 5,6 miljoonasta eurosta 4,6 miljoonaan euroon ja pitkäaikaisten lainojen vähennys muutettiin -3 736 666 eurosta -3 686 666 euroon.

Kunnanhallitus teki 28.4.2025 §90 päätöksen 3,0 miljoonan euron suuruisen talousarviolainan nostosta ja laina nostettiin kesäkuussa 2025. Lisäksi kunnanhallitus teki 22.9.2025 §212 päätöksen 1,6 miljoonan euron suuruisen lainan nostamisesta ja laina nostettiin lokakuussa 2025. Pitkäaikaisia lainoja lyhennettiin vuoden aikana 3,7 miljoonalla eurolla ja tilinpäätöshetkellä kunnan lainamäärä oli 15,9 miljoonaa euroa. Kunnan lainamäärä 31.12.2025 per asukas oli 3 493 euroa, kun vuotta aiemmin lainamäärä oli 3 308 euroa/asukas.

Ehdotus

Esittelijä

Mikko Latvala, kunnanjohtaja, mikko.latvala@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää:

  1. esittää valtuustolle tilikauden tuloksen 4 108,12 euroa käsittelyksi, että tilikauden ylijäämä 4 108,12 euroa kirjataan taseen oman pääoman edellisten tilikausien ylijäämä -erän lisäykseksi,
  2. oikeuttaa hallinto- ja talousjohtajan tarvittaessa tekemään tilinpäätöskirjaan teknisiä korjauksia ennen valtuuston käsittelyä ja
  3. allekirjoittaa tilinpäätöksen vuodelta 2025, jättää sen tilintarkastajalle tarkastettavaksi ja saattaa sen tarkastuslautakunnan käsittelyn jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. 

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.

Kokouskäsittely

Kunnanhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden kehitysjohtaja Timo Haapaniemelle, tekninen palvelupäällikkö Roope Kyrkölle ja sivistysjohtaja Marko Lahtiselle. He olivat asiantuntijoina läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana. 

Valmistelija

Tarja Kujanpää, palvelusihteeri, tarja.kujanpaa@vesilahti.fi

Perustelut

Kuntalain 125 §:n mukaan tilintarkastajan on annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on myös esitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko toimielimen jäsenelle ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle myöntää vastuuvapaus.

Tilintarkastaja esittää tilintarkastuskertomuksen tilikaudelta 1.1.-31.12.2025.

Ehdotus

Esittelijä

Kristiina Kantola, kristiina.kantola@vesilahti.fi

Tarkastuslautakunta päättää:

  1. merkitä tiedoksi tilintarkastuskertomuksen ja saattaa sen edelleen valtuustolle tiedoksi,
  2. esittää valtuustolle, että tilinpäätös tilikaudelta 1.1.-31.12.2025 hyväksytään ja tilivelvollisille toimielinten jäsenille ja viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus.

Päätös

Päätettiin päätösehdotuksen mukaan.

Valmistelija

  • Merja Vihtiälä, hallinto- ja talousjohtaja, merja.vihtiala@vesilahti.fi

Perustelut

    

Päätösehdotus

Kunnanvaltuusto päättää:

  1. hyväksyä tilikauden tuloksen 4 108,12 euroa käsittelyksi, että tilikauden ylijäämä 4 108,12 euroa kirjataan taseen oman pääoman edellisten tilikausien ylijäämä-erän lisäykseksi,
  2. merkitä liitteenä olevan vuoden 2025 tilintarkastuskertomuksen tiedoksi,
  3. hyväksyä vuoden 2025 tilinpäätöksen,
  4. myöntää tilivelvollisille toimielinten jäsenille ja viranhaltijoille vastuuvapauden.