Perustelut
Vesilahden kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohjeen mukaan lautakuntien ja kunnanhallituksen tulee vähintään kerran vuodessa päättää henkilöt, jotka saavat hyväksyä laskuja. Tällöin tulee myös selvästi määritellä, minkä vastuualueen tai sen osan laskuja henkilö voi hyväksyä.
Vesilahden kunnanhallituksen 01.12.2025 §277 hyväksymän talousarvion täytäntöönpano-ohjeen vuodelle 2026 mukaan toimialajohtajat vastaavat toimialojensa talouden toteutumisesta ja seurannasta. Toimielin nimeää tulosyksiköiden tai tarvittaessa kustannuspaikkojen vastuuhenkilöt ja heidän sijaisensa, joilla on oikeus hyväksyä tulosyksikön tai tarvittaessa kustannuspaikan laskut. Kunnanhallitus nimeää tarvittavilta osin talousarvion tuloslaskelman ja rahoituslaskelman erien sekä investointien vastuuhenkilön. Toimialajohtajalla on oikeus hyväksyä kaikki toimialansa laskut. Hallinto- ja talousjohtajalla ja kunnanjohtajalla on oikeus hyväksyä kaikki kunnan laskut.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Olli Seppälä, rakennustarkastaja, olli.seppala@vesilahti.fi
Rakennus- ja ympäristölautakunta nimeää laskujen hyväksyjät ja varahyväksyjät vuodelle 2026 seuraavasti:
- Rakennusvalvonnan ja yksityisteiden vastuualueen laskut hyväksyy rakennustarkastaja. Varahyväksyjänä toimii tekninen palvelupäällikkö.
- Ympäristönsuojelun vastuualueen laskut hyväksyy ympäristötarkastaja. Varahyväksyjänä toimii tekninen palvelupäällikkö.
- Rakennustarkastajaa ja ympäristötarkastajaa koskevat laskut hyväksyy tekninen palvelupäällikkö.