VESDno-2026-24
Kunnan voimassaolevan palkitsemisohjeen (hyväksytty kh 25.11.2024 §231) mukaan kertapalkkiota voidaan käyttää yksilön hyvän työsuorituksen palkitsemiseksi. Palkitsemisen syy voi olla ison projektin läpivienti menestyksekkäästi, toiminnan kehittäminen, yksittäinen iso menestyksekäs suoriutuminen, mittavien säästöjen aikaansaaminen tai pitkäaikainen venyminen ja joustaminen haastavassa tilanteessa. Kertapalkkion myöntää ja päättää esihenkilön esityksestä se, kenellä hallintosäännön mukaan on asiassa toimivalta.
Vesilahden kunnan hallintosääntö 6 luku 5 § hallinto- ja talousjohtajan ratkaisuvalta: hallinto- ja talousjohtaja päättää henkilökohtaisten lisien, kertapalkkioiden ja rekrytointilisien myöntämisestä.
Sivistysjohtaja Marko Lahtinen on esittänyt perhekeskuspalveluiden koordinaattori Henna Nenoselle 250 euron kertapalkkiota ison projektin menestyksekkäästä läpiviennistä. Nenonen on ottanut muiden tehtäviensä ohessa kunnalle strategisesti tärkeän sekä erittäin laajan ja pikkutarkan Lapsiystävällinen kunta -projektipäällikkyyden ja laatinut Unicefin hyväksymän hyvinvointisuunnitelmaan ja kuntastrategiaan kytkeytyvän toimintasuunnitelman, jonka puitteissa Vesilahti on kaksi seuraavaa vuotta mukana mallissa.
Päätän myöntää 250 euron kertapalkkion Henna Nenoselle. Perusteena on palkitsemisohjeen mukainen ison projektin läpivienti menestyksekkässti, jonka perustelut on esitetty kuvauksessa.