VESDno-2025-304
Hallinotsääntö luku 5 § 7
Vesilahden kunta pääsääntöisesti rekrytoi ulkopuolelta toimet, mutta joissain tilanteissa tehtävän täyttäminen, joko sisäisen haun tai muuten esim. tehtävänkierron vuoksi, on perusteltua. Työsopimuslaissa ei ole määräyksiä työsuhteisen henkilön valintaprosessista. Kunnallisen viranhaltijan määräykset virkavalinnasta, kuten esimerkiksi julkisesta hakumenettelystä, eivät koske työsuhteeseen ottamista. Lainsäädännön näkökulmasta voi siten käyttää esimerkiksi sisäistä hakua tai valita henkilön ilman erillistä hakumenettelyä.
Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan määräaikainen sijaisuus täytetään ilman ulkoista hakumenettelyä, koska valittu on osoittanut sopivuutensa tehtävään. Määräaikaisuuden perusteena on vakituisen toimen haltijan perhevapaa 1.8.2025 - 26.5..2026.
Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan määräaikainen sijaisuus 1.8.2025-26.5.2026 täytetään ilman ulkoista hakumenettelyä, koska valittu, Ida Villiina Kiviranta, on osoittanut koulutuksensa sekä henkilökohtaisten ominaisuuksiensa vuoksi sopivuutensa tehtävään.
Päätän valita Ida Villiina Kivirannan varhaiskasvatuksen lastenhoitajan sijaisuuteen Peiponpellon päiväkotiin ajalle 1.8.2025- 26.5.2026.
Palkkaus ja työehdot määräytyvät KVTES:n mukaisesti.