Perustelut
Vesilahden kunnanhallitus päätti kuuluttaa vireille Kalalahden asemakaavamuutoksen ja hyväksyä sen osallistumis- ja arviointisuunnitelman kokouksessaan 25.11.2024 §:ssä 235. Aloitteen kaavan laatimiseksi on tehnyt Vesilahden kunnanhallitus. Asemakaava ja kaavamuutos koskee Vesilahden kunnan omistamia kiinteistöjä 922-409-0001- 0083, Kaltsila ja 922-409-0001-0073, Pulkkisenmettä, jotka sijoittuvat Koskenkyläntien ja Vähäjärven väliselle alueelle Järvenrannan kylässä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävänä 5.12.2024 alkaen.
Lausuntoa osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta pyydetään 3.1.2025 mennessä.
Ehdotus
Esittelijä
-
Roope Kyrkkö, tekninen palvelupäällikkö, roope.kyrkko@vesilahti.fi
Tekninen lautakunta päättää, että sillä ei ole lausuttavaa Kalalahden asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta.
Tekninen lautakunta kuitenkin muistuttaa, että tekniset palvelut on teettänyt vuonna 2022 suunnitelmat Kalalahden alueen kunnallistekniikan rakentamiseksi sekä yritysalueen tasaamiseksi. Alueelle on tehty pohjatutkimuksia painakairauksin koko suunnittelualueelta yhteensä 34kpl. Lisäksi suunnittelualueella on tehty kallioluotaus, jonka kalliopintamallia on käytetty suunnittelussa.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.