Kunnanvaltuusto, kokous 11.11.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 57 Vesihuollon operointisopimus

VESDno-2024-376

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Roope Kyrkkö, tekninen palvelupäällikkö, roope.kyrkko@vesilahti.fi

Perustelut

Vesilahden kunta ja Lempäälän Vesi Oy ovat solmineet vesihuollon operointisopimuksen Vesilahden kunnanvaltuuston päätöksen (26.3.2018 §15) mukaisesti ajalle 1.1.2019-31.12.2039. Vesilahden ja Lempäälän vesihuollon toimintavarmuuden ja kustannustehokkuuden edistämiseksi osapuolet ovat sopineet Vesilahden kunnan vesihuoltolaitoksen vesi- ja jätevesihuoltoverkostojen sekä pumppaamojen käytöstä ja kunnossapidosta Vesilahden vesi- ja viemärilaitoksen toiminta-alueella, vesihuollon asiakaspalvelusta ja laskutuksesta, liittymäpalveluista sekä veden ja jäteveden käsittelystä Lempäälän toimesta.

Sopimuksen mukaisesti Vesilahden toiminta-alueen vesihuoltomaksut määräytyvät sopeutumiskauden (2019-2021) jälkeen sovittavalla kertoimella Lempäälän maksuista. Toistaiseksi hintojen kiinnitys kertoimiin ei ole toteutunut. 

Vesilahden kunta ja Lempäälän Vesi Oy ovat tilanneet Vesilahden vesihuollolle talousmallin AFRY Finland Oy:ltä. Talousmallin avulla voidaan tarkastella investointien, taksamuutosten ym. liikkeenjohdollisten päätösten vaikutuksia vesihuoltoliiketoimminan talouteen. Mallin perusteellla on laadittu ehdotus Vesilahden vesihuoltomaksuihin sovellettavista hinnoitteluista seuraavalle 10 vuodelle. Talousmallinnuksessa kokonaiskustannuksiin laskettiin sekä Vesilahden vesihuollon kirjanpidon mukaiset kustannukset, että Lempäälän Vedelle Vesilahden operoinnista aiheutuneet kulut, näin voitiin arvioida Vesilahden vesihuollon todellinen kustannustaso ja sen vaatimat taksakorotukset.

Vesilahden vesihuollon kannattavuuden ja rahoituskyvyn parantamiseksi vesihuoltomaksuja täytyy korottaa tulevina vuosina. Veden käyttömaksuja tulee nostaa vuosina 2025-2033 yhteensä 54% ja jäteveden käyttömaksuja 62%. Samalla ajanjaksolla vedenperusmaksua tulee korottaa 65% ja jäteveden perusmaksua 82%. Korotukset sisältävät oletuksen 2% vuosi-inflaatiosta, mikä on vuosina 2025-2033 19,5% sekä käyttöönotettavan Tampereen seudunkeskuspuhdistamon ja siihen liittyvien siirtoviemärien kustannukset.

Käyttö- ja perusmaksujen korottamisen myötä Lempäälän Vesi Oy:llä on mahdollisuus maksaa vuokraamastaan verkostosta suurempaa vuokraa, jolla Vesilahden vesihuollon investointikulut saadaan katettua. Vuokran nostot seuraavat asiakkailta perittävien maksujen muutoksia.

Talousmallin pohjalta on laadittu sopimusliite täydentämään olemassa olevaa Lempäälän Vesi Oy:n ja Vesilahden kunnan välistä sopimusta. Sopimusliitteen tarkoituksena on kuvata laadittujen selvitysten perusteella Vesilahden vesihuoltomaksujen vaiheittainen muutos tavoitetasolle, vesihuolto-omaisuuden vuokrat ja hintojen sitomisen ajankohta. Sopimusliitteen mukaisesti Vesilahden kunta nostaa vesihuollon käyttö- ja perusmaksuja vuosina 2025-2028 kunakin 10%/vuosi. Korotukset ovat välttämättömiä, jotta vesihuollon hinnoittelu saadaan vastaamaan riittävällä tavalla Vesilahden vesihuollon järjestämisen kustannuksia. Sopimusliitteen mukaisesti vuonna 2029 Lempäälän Vesi Oy:n ja Vesilahden kunnan vesihuoltomaksut sidotaan kertoimella toisiinsa alkuperäisessä sopimuksessa tarkoitetulla tavalla. Hintakertoimien tarkistus toteutaan pääsopimuksen mukaisella tavalla, 3-5 vuoden välein. Vesilahden kunta rahoittaa vesihuoltoinvestointejaan sopimuksen mukaisesti Lempäälän Vesi Oy:ltä perittävällä vuokralla ja liittymismaksuilla. Sopimusliitteessä on määritelty käyttö- ja perusmaksujen korotuksia vastaavat vesihuolto-omaisuuden vuokrat vuosittain. Vuoden 2029 ja sen jälkeisistä vuokrista sovitaan erikseen, samassa yhteydessä hintakertoimien määrittämisen kanssa.

Samassa yhteydessä myös operointisopimuksen vastuunjakotaulukkoa on tarkennettu kunnossapito- ja investointikohteiden välillä.

Ehdotus

Esittelijä

Roope Kyrkkö, tekninen palvelupäällikkö, roope.kyrkko@vesilahti.fi

Tekninen lautakunta päättää hyväksyä Lempäälän Vesi Oy:n ja Vesilahden kunnan välisen operointisopimuksen liitteeksi sopimuksen hinnoitteluliitteen sekä päivitetyn vastuujakotaulukon ja esittää niitä edelleen kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

Roope Kyrkkö, tekninen palvelupäällikkö, roope.kyrkko@vesilahti.fi

Perustelut

   

Ehdotus

Esittelijä

Mikko Latvala, kunnanjohtaja, mikko.latvala@vesilahti.fi

Vesilahden kunnanhallitus päättää hyväksyä Lempäälän Vesi Oy:n ja Vesilahden kunnan välisen operointisopimuksen liitteeksi sopimuksen hinnoitteluliitteen sekä päivitetyn vastuujakotaulukon ja esittää niitä edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.

Kokouskäsittely

Kunnanhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden tekninen palvelupäällikkö Roope Kyrkölle. Hän oli asiantuntijana läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana. 

Valmistelija

  • Roope Kyrkkö, tekninen palvelupäällikkö, roope.kyrkko@vesilahti.fi

Perustelut

   

Ehdotus

Kunnanvaltuusto päättää, että se hyväksyy Lempäälän Vesi Oy:n ja Vesilahden kunnan välisen operointisopimuksen liitteeksi sopimuksen hinnoitteluliitteen sekä päivitetyn vastuujakotaulukon.

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti. 

Kokouskäsittely

Kunnanvaltuusto myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden tekninen palvelupäällikkö Roope Kyrkölle. Hän oli asiantuntijana läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana. 

Tiedoksi

- Lempäälän Vesi Oy

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Valitusperusteet

Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen

Valitusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Tiedoksisaanti kaavan ja rakennusjärjestyksen hyväksymispäätöksestä

Kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevan päätöksen katsotaan kuitenkin tulleen asianosaisen tietoon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on asetettu julkisesti nähtäväksi tietoverkossa. 

Valituksen toimittaminen

Valitus on toimitettava valitusajan kuluessa valitusviranomaiselle viraston aukioloaikana, klo 8.00-16.15.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Valituksen voi toimittaa myös sähköisesti tai faksilla. Valituksen on oltava perillä valitusajan viimeisenä päivänä, riippumatta siitä, toimitetaanko valitus postitse vai sähköisesti.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle. 

Posti- ja käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 1, 13100 Hämeenlinna         
Puhelinnumero: 029 56 42200    
Faksinumero: 029 56 42269
Sähköpostiosoite: hameenlinna.hao@oikeus.fi
Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet/#/.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151455?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=tuomioistuinmaksulaki#P5. 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Vesilahden kunnan kirjaamosta.

Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti         
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta@vesilahti.fi
Puhelinnumero: 03 5652 7500    

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.