Kunnanhallitus, kokous 28.10.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 218 Tavase Oy:n toiminnan lopettaminen

VESDno-2020-93

Valmistelija

  • Roope Kyrkkö, tekninen palvelupäällikkö, roope.kyrkko@vesilahti.fi

Perustelut

Tavase Oy on usean kunnan omistama yhtiö,​ jonka tehtävänä on ollut Kangasalan ja Pälkäneen alueille sijoittuvan tekopohjavesilaitoksen suunnittelu. Yhtiön omistavat Tampere 79,​4 prosenttia sekä Akaa,​ Kangasala,​ Lempäälä ja Vesilahti yhteensä 20,​6 prosenttia. Vesilahden omistusosuus on noin 0,9 %. Yhtiö oli saanut vesilain mukaiset luvat tekopohjavesihankkeelle,​ mutta päätöksestä haettiin valituslupaa korkeimpaan hallinto-​oikeuteen ja päätös annettiin tiedoksi 28.3.2024. Korkein hallinto-​oikeus on antamallaan päätöksellä hylännyt Tavase Oy:n hakeman vesilain mukaisen luvan kokonaisuudessaan. Esityslistan liitteenä on korkeimman hallinto-​oikeuden 28.3.2024 antama ratkaisu Tavase Oy:n tekopohjavesilaitosta koskevassa asiassa.

Tampereen kaupunginvaltuusto on käsitellyt asiaa 22.4.2024 ja esittää päätöksellään muille osakkaille, että tekopohjavesihankkeen valmistelu lopetetaan ja Tavase Oy puretaan osakeyhtiölain mukaisin menettelyin. Samalla se antoi Tampereen Vesi Oy:lle tehtäväksi puhtaan veden saannin turvaamisen ja mahdollisten yhteistyöneuvotteluiden käymisen muiden kuntien kanssa.

Tilannekuva oli käsittelyssä myös Tavase Oy:n yhtiökokouksessa 20.6.2024. Tällöin yhtiökokous ohjeisti Tavase Oy:n hallitusta pidättäytymään uusista lupavalmisteluista toistaiseksi. Lisäksi hallitus ohjeistettiin kutsumaan koolle ylimääräinen yhtiökokous päättämään jatkotoimenpiteistä viimeistään marraskuun 2024 aikana sekä muutoinkin käynnistämään Tavase Oy:n yhtiöoikeudelliseen purkuun liittyvää selvittelyä.

Tavase Oy:n ylimääräinen yhtiökokous on kutsuttu koolle 26.11.2024 ja tätä silmällä pitäen pääomistaja Tampereen kaupunki on pyytänyt myös muita omistajakuntia muodostamaan oman näkemyksensä Tavase Oy:n tulevaisuudesta.

Ehdotus

Esittelijä

  • Mikko Latvala, kunnanjohtaja, mikko.latvala@vesilahti.fi

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että Vesilahden kunnan kanta tulevassa Tavase Oy:n ylimääräisessä yhtiökokouksessa on Tavase Oy:n tekopohjavesihankkeen valmistelun lopettaminen ja Tavase Oy:n purkutoimien käynnistäminen osakeyhtiölain mukaisin menettelyin.

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.

Kokouskäsittely

Käsittelyn aikana Tanja Salo poistui kello 20.54 ja palasi kokoustilaan kello 20.55. 

Tiedoksi

kunnanvaltuusto

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen ei voi hakea muutosta.

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136§)
  • virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50§ 2 mom)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22§)