Sivistyslautakunta, kokous 8.10.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 66 Sivistyslautakunnan talousarvio 2025

VESDno-2024-227

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Merja Vihtiälä, vs. hallintojohtaja, merja.vihtiala@vesilahti.fi

Perustelut

Kuntalain 110 § mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi. Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. 

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. 

Liitteenä on päivitetty ennakkoarvio kunnan vuoden 2024 talouden toteumasta sekä ennakkoarvion ja muiden käytettävissä olevien tietojen perusteella laskettu arvio vuoden 2025 talousarvion luvuista. 

Ehdotus

Esittelijä

Mikko Latvala, kunnanjohtaja, mikko.latvala@vesilahti.fi

Kunnanhallitus käy talousarvion lähetekeskustelun ja käynnistää talousarvion valmistelun.

Päätös

Kunnanhallitus käy talousarvion lähetekeskustelun ja käynnistää talousarvion valmistelun sekä ohjeistaa viranhaltijoita talousarvion laadinnassa niin, että talous on taloussuunnitelmavuosien 2025-2027 aikana tasapainossa. 

Valmistelija

Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, marko.lahtinen@vesilahti.fi

Perustelut

Kuntastrategia on kunnanvaltuuston hyväksymä strategia, josta kunnan kaikki keskeisin päätöksenteko, suunnittelu ja kehittäminen johdetaan. Kuntalain 37 § mukaisesti kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Vesilahden kuntastrategia on hyväksytty kunnanvaltuustossa 23.5.2022 § 24 ja se sisältää tavoitetilojen lisäksi strategisia hankkeita eli toimenpiteitä, joilla kohti tavoitteita edetään. Vesilahden kunnan talousarviossa on mittarit strategian tavoitteiden seurantaan sekä tarkemmat kuvaukset toimenpiteistä.

Kuntastrategian laatimisen jälkeen on tapahtunut monia Vesilahden kunnan toimintaan liittyvää muutosta (mm. rakennus- ja korkomarkkinoiden muutos sekä hallituskauden vaihtuminen), jotka ovat huomioitava strategian toimeenpanossa ja talousarvion laadinnassa. Oleellista on tunnistaa toimintaympäristön muutokset sekä kunnan voimavarat ja vahvuudet kohdistaen resurssit ja strategiset toimenpiteet seikkoihin, jotka parhaiten edistävät vesilahtelaisten hyvinvointia ja kunnan elinvoimasuutta.

Sivistyspalveluiden osalta palvelutarve on kasvanut sekä määrällisesti että laadullisesti kuntatalouden näkymien saman aikaisesti heikentyessä. Käynnissä olevilla lainsäädäntöhankkeilla on vaikutusta jo vuoden 2025 talousarvioon ja demografinen kehitys uhkaa nostaa yksikkökustannuksia. Vesilahden kunnan sivistyspalveluiden vuoden 2024 talousarvion suunnitelmavuosien kulut ovat alibudjetoitu ja toimielinten tulee ohjeistaa viranhaltijoita talousarvioesityksen valmisteluun.

Ehdotus

Esittelijä

Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, marko.lahtinen@vesilahti.fi

Sivistyslautakunta käy keskustelua siitä, mitkä ovat kunnan sivistyspalveluiden näkemykset tulevasta toimintaympäristöstä ja ohjeistaa sivistysjohtajaa talousarvion 2025 suunnittelemiseksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Merja Vihtiälä, vs. hallintojohtaja, merja.vihtiala@vesilahti.fi

Perustelut

Kuntalain (2015/410) 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen.

Julkinen talous on kokenut viime vuosina merkittäviä muutoksia johtuen mm. koronasta, Ukrainan sodasta sekä SOTE- ja TE-uudistuksista. Myös Vesilahden kunnan talouteen liittyy useita epävarmuustekijöitä, joiden vuoksi vuosien 2025-2027 taloussuunnittelu on haastavaa. Rahoituspohjan heikentyminen ja kustannusten nousu ovat johtaneet siihen, että kunnan talouden näkymä lähivuosina on alijäämäinen. Vuosina 2025-2027 vaaditaan siis tasapainotustoimenpiteitä, jotta talous saadaan ylijäämäiseksi suunnitelmakauden aikana.

Vuodelle 2025 laaditun talousarviokehyksen toimintakate on -14 159 504 euroa, mikä on 1 054 483 euroa alempi kuin vuoden 2024 talousarvion toimintakate. Vuoden 2024 talousarvioon nähden talousarviokehykseen on lisätty toimintatuottoja, jotka perustuvat pääasiassa tonttien myyntiin ja vuokraukseen. Vuoden 2024 toteuma-arvion mukaiseen henkilöstökustannusten tasoon on varattu 2,5 prosentin korotus vuodelle 2025. Korotus on arvio, koska työehtosopimus on katkolla eikä vuoden 2025 yleiskorotuksen taso ole selvillä. Korotettuihin henkilöstökustannuksiin on arvioitu laskua 150 000 euroa perustuen määräaikaisten työsuhteiden loppumisiin ja tehtävien uudelleen järjestelyihin. Muihin kustannuksiin ei ole varattu prosentuaalista korotusta. Toimintakuluja kasvattaa kuitenkin  te-palveluiden siirtyminen kuntien vastuulle vuoden 2025 alusta sekä kuntien rahoitusvastuun kasvaminen työttömyysetuuksista. Te-uudistuksen aiheuttamiin kustannuksiin on varattu talousarviokehyksesä 650 000 euroa.Toimintakulujen lisäyksenä on huomioitu joukkoliikenteen, ympäristöterveydenhuollon ja työterveyshuollon kustannukset, joissa jo vuoden 2024 kustannustaso on korkeampi kuin vuoden 2024 talousarviota laadittaessa on talousarvioon huomioitu.

Talousarviokehyksen verotulot perustuvat vuoden 2024 veroprosentteihin. Verotulojen arvioinnissa on käytetty toukokuussa 2024 julkaistua veroennustekehikkoa ja verotulojen määrässä on huomioitu kunnan väestönkasvutavoite. Valtionosuudet perustuvat Kuntaliiton elokuussa 2024 julkaisemaan ennakkotietoon. Kunnan rahoitustuottojen ja -kulujen määrä tarkentuu investointisuunnittelun edetessä ja tulevan lainannostotarpeen tarkentuessa. Poistojen määrä tarkentuu investointisuunnittelun edetessä. 

Talousarviokehyksessä on esitetty tarkastuslautakunnan, hallintopalveluiden, opetus- ja varhaiskasvatuspalveluiden, vapaa-ajan palveluiden, teknisten palveluiden, rakennusvalvonnan ja ympäristönsuojelun sekä vesi- ja viemärilaitoksen ulkoiset toimintatuotot ja ulkoiset toimintakulut. Talousarviokehyksessä sitovaa on ulkoisten toimintatuottojen ja -kulujen erotus eli toimintakate. 

Talousarviokehyksen mukainen tilikauden 2025 alijäämä on -808 356 euroa. 

Ehdotus

Esittelijä

Mikko Latvala, kunnanjohtaja, mikko.latvala@vesilahti.fi

Kunnanhallitus antaa vuoden 2025 talousarvion laadintaa varten talousarviokehyksen, jonka mukaiset ulkoiset toimintakatteet ovat:

Tarkastuslautakunta -19 307 euroa
Hallintopalvelut -2 782 701 euroa
Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut -8 777 765 euroa
Vapaa-ajan palvelut -556 166 euroa
Tekniset palvelut -1 933 857 euroa
Rakennusvalvonta ja ympäristönsuojelu -317 407 euroa
Vesi- ja viemärilaitos 227 699 euroa

Päätös

Kunnanhallitus päättää, että talousarviokehys 2025 tulee laatia siten, että talousarvion 2025 alijäämä on enintään -700 000 euroa.

Kokouskäsittely

Kunnanjohtaja muutti päätösesitystään kokouksen aikana.

Muutettu päätösesitys oli: Kunnanhallitus päättää, että talousarviokehys 2025 tulee laatia siten, että talousarvion 2025 alijäämä on enintään -700 000 euroa. 

Perustelut

Kuntalain (2015/410) 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. 

Kunnanhallitus on kokouksessaan 12.8.2024 (§ 154) päättänyt, että talousarviokehys 2025 tulee laatia siten, että talousarvion 2025 alijäämä on enintään -700 000 euroa. Alijäämä sopeutetaan suunnitelmavuosina siten, että vuoden 2027 talousarvio on ylijäämäinen.  

Koko kunnan tasolla kustannusten nousua aiheutuu työllisyysalueuudistuksesta, joka nostaa palvelujen ostoja ja avustuksia. Lisäksi vuoden 2024 talousarvioon nähden joukkoliikenteen, ympäristöterveydenhuollon ja työterveyshuollon kustannukset kasvavat. Vuoden 2025 henkilöstökuluihin on varattu 3 prosentin sopimuskorotusvaraus vuoden 2024 talousarvion henkilöstökuluihin nähden. Lisäksi on korotettu sivistyspalveluiden sijaiskustannuksiin osoitettua määrärahaa, joka on osoittautunut vuodelle 2024 budjetoituja korkeammiksi. Muihin kustannuksiin ei ole varattu prosentuaalisia korotusvarauksia. Poistot on budjetoitu uuden valtuustolle esitettävän poistosuunnitelman mukaan, jossa poistoperiaatteita on muutettu vastaamaan todellista teknistä käyttöikää.  

Suunnitelmavuosilla 2026-2027 on varauduttu 2 prosenttiyksikön henkilöstökulujen, palveluiden ostojen, aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden sekä muiden toimintakulujen kasvuun.  

Vesilahden kunnan palvelualueet ovat laatineet talousarvion tiiviissä yhteistyössä, käyttäen parhaita mahdollisia keinoja saavuttaakseen kunnanhallituksen asettaman raamin ja samalla pyrkien välttämään sopeutuksia, jotka vaikuttaisivat suoraan kuntalaisten arkeen.  

Vesilahden kunnan toimintakuluista noin 60% aiheutuu sivistyspalveluiden toimialan varhaiskasvatuksesta sekä esi- ja perusopetuksesta, jotka ovat tarkasti lailla säädeltyä palveluja (asiakasmaksulaki, ilmoitusvelvollisuus, kolmitasoisen tuen järjestäminen, henkilöstömitoitus, pätevyysvaatimukset ym.). Varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen toimintaa ja taloutta suunnitellaan toiminta- ja lukuvuosien rytmissä syyskuusta elokuuhun, jonka vuoksi kevättalvella 2024 tehdyt resurssipäätökset ohjaavat toimintaa pitkälle vuoteen 2025 ja esim. ryhmäjakojen muuttaminen kesken luku- tai toimintavuoden olisi toiminnallisesti epätarkoituksenmukaista. Varhaiskasvatuksen palvelutarve on säilynyt ennallaan, jolloin merkittäviä sopeutuskohteita ei ole löydettävissä. Opetuspalveluissa oppilasmäärä on laskenut, mutta palveluverkkoon sidonnainen ryhmämäärä ei, jolloin resurssitarve säilyy lukuvuoden ennallaan.  

Opetus- ja varhaiskasvatuspalveluiden toimintatuotot vähenevät 7% asiakasmaksulain muutosten vuoksi. Henkilöstökuluja nostaa sijaismäärärahojen alibudjetointi, jota esitetään korjattavaksi lisätalousarviolla vuoden 2024 aikana. Tämän muutoksen jälkeen henkilöstökulujen nousu on ennakoidun sopimuskorostusten (3%) mukainen. Palveluiden ostoissa on hieman nousua mm. koulukuljetusten uuden sopimuskauden sekä työterveyskulujen nousun vuoksi. Aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden prosentuaalisesti melko suuri, mutta euromääräisesti melko pieni korotus johtuu pääosin oppimateriaalien ja –tarvikkeiden hintojen nousun vuoksi tehdyistä tasokorotuksista. Avustuksiin määrärahaa tarvitaan vuonna 2025 entistä vähemmän, sillä kotihoidon kulut laskevat syntyvyyden mukana (1.10.2024  mennessä oli kuntaan syntynyt 25 lasta). 

Vapaa-ajan palveluiden järjestämistä kunnissa säädellään puitelainsäädännöllä, joka jättää kunnalle vapauksia suunnitella palveluiden tuottamisen laajuutta ja muotoja tarpeidensa ja tavoitteidensa mukaisesti. Vesilahden strategia on olla perheiden palveluilla erottuva ja vuosien 2024-2025 strategisena kärkihankkeena on mielenterveyden ja liikkumisen edistäminen. Vapaa-ajan palveluita on kehitetty kuntalaislähtöisesti ja niillä on varsin hyvä käyttöaste sekä asiakastyytyväisyys. 

Vapaa-ajan palveluiden tuotot muodostuvat pääosin käyttömaksuista ja hankeavustuksista. Käyttömaksujen hinnat tarkistettiin keväällä 2024 ja tilojen käytön ennakoidaan kasvavan uudistuneen tilavarausjärjestelmän ja kulunvalvonnan myötä. Monia vapaa-ajan palveluita tuotetaan hankerahoituksen turvin, mutta varovaisuusperiaatetta noudattaen on talousarvioon ennakoitu vain tiedossa olevia avustuksia. Tämän vuoksi toimintatuotot jäävät hieman vuoden 2024 tasosta. Vapaa-ajan palveluiden henkilöstökulut kasvavat yli sopimuskorotuksia ennakoivat 3%, koska ne pitävät sisällään jo rahoituksen saaneiden hanketyöntekijöiden kulut. Palveluiden ostojen ja avustusten kulut jäävät edellistä vuotta alemmiksi. Muiden kulujen kasvu johtuu Ristiveräjän kiinteistön käyttöönoton aiheuttamasta sisäisten vuokrien kasvusta.

Ehdotus

Esittelijä

  • Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, marko.lahtinen@vesilahti.fi

Sivistyslautakunta päättää

  1. hyväksyä liitteenä olevan esityksen talousarvioksi 2025 sekä talousarviolomakkeet ja esittää ne edelleen hallitukselle ja valtuustolle hyväksyttäväksi.
  2. antaa talousjohtajalle valtuudet tehdä tarvittaessa teknisiä korjauksia
  3. valtuuttaa sivistysjohtajan tekemään talousarvioehdotukseen muutokset, mikäli kunnanhallitus tai kunnanvaltuusto niin edellyttää.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen ei voi hakea muutosta.

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136§)
  • virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50§ 2 mom)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22§)