Sivistyslautakunta, kokous 10.9.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 56 Vaaralliseksi luokitellut tiet

VESDno-2023-256

Valmistelija

  • Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, marko.lahtinen@vesilahti.fi

Perustelut

Vesilahden kunnan voimassa olevien koulukuljetusperiaatteiden mukaan sivistyslautakunta päättää vaaralliset tiet kouluteiden vaarallisuutta arvioivan työryhmän lausuntojen perusteella. Lautakunta päätti kokouksessaan 20.8.2013 / §76 perustaa Vesilahteen kouluteiden turvallisuutta arvioivan työryhmän, koska teiden vaarallisuuden arviointi vaatii asiantuntemusta ja perehtyneisyyttä. Työryhmän koollekutsujana on sivistysjohtaja ja työryhmä kokoontuu tarpeen mukaan. Työryhmään kuuluu kunnan sivistyspalveluiden, teknisten palveluiden, koulun, sivistyslautakunnan ja poliisin edustajat. Sivistyslautakunta on linjannut, että vaaralliseksi luokiteltujen teiden tulee olla toistaiseksi voimassa olevia, jolloin työryhmä kokoontuu vain, jos olosuhteet tai tiestö muuttuvat. Kunnan kasvun myötä vilkastuneen liikenteen vuoksi on tarpeen arvioida ovatko tiestön ja liikenteen omaisuudet muuttuneet siten, että se edellyttää muutoksia vaarallisiksi luokiteltuihin teihin.

Kouluteiden turvallisuutta arvioiva työryhmä on kokoontunut 8.5.2018, 26.5.2020 ja 29.8.2023. Tämän lisäksi työryhmä on pitänyt sähköpostikokouksen ajalla 30.11.-7.12.2023. Työryhmässä läsnä olivat sivistyslautakunnan edustajana Miia Rajala, koulujen edustajana rehtori Jussi Hietakangas, teknisen toimen edustajana Roope Kyrkkö, Sisä-Suomen poliisilaitoksen edustaja Elina Pohjoisaho ja kokouksen koolle kutsujana sivistysjohtaja Marko Lahtinen.

Työryhmä on kokouksissaan perehtynyt Vesilahden kunnan aikaisempiin linjauksiin teiden luokitusten osalta, Koululiitu-ohjelmiston määrityksiin teiden ajantasaisista liikenneolosuhteista sekä kuntalaisilta saatuun palautteeseen. Liikenneturvan kehittämä Koululiitu-ohjelma arvioi tiestön soveltuvuutta eri ikäisten oppilaiden kouluteiksi viidentoista tiestön ja liikenteen ominaisuuden perusteella. Työryhmä on määritellyt teitä ja tieosuuksia vaaralliseksi seuraavasti:

  • Ramsööntien alkupää (301) Narvan suunnalta sekä Vesilahdentie Ramsöön tienhaarasta Nokian suuntaan luokitellaan vaaralliseksi 0.-4. luokkalaisille.
  • Riuttonkulmantie Miekantieltä Riuttonkulman suuntaan luokitellaan vaaralliseksi 0.-6.-luokkalaisille.
  • Koskenkyläntie Valkkistentien tienhaaran jälkeisen taajaman päättymismerkin kohdalta Narvan suuntaan luokitellaan vaaralliseksi 0.-4.-luokkalaisille.
  • Vesilahdentie (301) Narvasta Mantereentielle luokitellaan vaaralliseksi 0.-6.- luokkalaisille lukuun ottamatta suojatiellä merkittyjä ylityspaikkoja
  • Rautialantien välillä Vesilahdentien (301) läntinen liittymä - Koivumäentien vaaralliseksi 0.-2.-luokkalaisille
  • Valkkistentie Kirkonkylän suunnalta välillä Kilpalantie - Rimmintie luokitellaan vaaralliseksi 0.-2.-luokkalaisille.


Kuntalaispalautteen johdosta ryhdyttiin riskiluokitusta tarkistamaan Valkkistentien osalta yhdessä ohjelman kehittäjien kanssa. Tässä yhteydessä kävi ilmi, että rekisteristä ohjelmaan tuleva tieto tien valaistuksesta oli virheellinen. Tiedon korjaamisen jälkeen ohjelman laskema riskiluokituksen raja siirtyi Koskenkylän suuntaan Murhianmäentien pohjoispuolella olevan taajamamerkin kohdalle, jossa nopeusrajoitus muuttuu.

Kouluteiden riskiluokituksen tulee perustua mahdollisimman luotettavaan ja virheettömään tietopohjaan, jotta pystytään takaamaan kuntalaisille yhdenvertainen ja tosiasioihin perustuva päätöksenteko. Tämän johdosta kouluteiden turvallisuustyöryhmä kokoontui sähköpostikokoukseen 22.8.-3.9.2024 ja päätti esittää sivistyslautakunnalle riskiluokituksen rajan siirtämistä Valkkistentiellä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, marko.lahtinen@vesilahti.fi

Sivistyslautakunta päättää, että Valkkistentie Kirkonkylän suunnalta välillä Kilpalantie - Valkkistentie 211 luokitellaan vaaralliseksi 0.-2.-luokkalaisille.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään: 

Vesilahden sivistyslautakunta 
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.