Perustelut
Vesilahden kunnan elinvoimatoimikunta on aloittanut elinvoimaohjelman valmistelun keväällä 2024. Tavoitteena on koota kattavasti tietoa eri sektoreilta, jonka pohjalta laaditaan elinvoimaohjelma vuoden 2025 aikana osana kunnan strategiatyötä. Tämä ohjelma tukee kunnan kasvua ja elinvoimaisuutta pitkällä aikavälillä.
Yhtenä osana ohjelman valmistelua toteutettiin kesällä 2024 maatiloille suunnattu verkkokysely. Kyselyyn kutsuttiin kaikki Vesilahden maatilat, jotka ovat hakeneet tukea toimintaansa. Kutsut lähetettiin sähköisesti sekä postitse, ja kysely tavoitti 135 tilaa, joista 29 vastasi kyselyyn.
Kyselyssä kartoitettiin maatilojen nykytilannetta, toiminnan suuntaa, tulevaisuuden näkymiä sekä investointisuunnitelmia. Vastaajista 14 oli päätoimisia viljelijöitä, ja valtaosa näki oman tilansa taloudellisen tilanteen vähintään tyydyttävänä. Huomionarvoista on, että merkittävä osa vastaajista tekee yhteistyötä muiden tilojen kanssa esimerkiksi urakoinnissa. Huolenaiheina nousivat esiin viljan hinnan voimakas vaihtelu ja epävarmuus uusien yrittäjien löytymisestä toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi.
Kehitysjohtaja esittelee kyselyn tarkemmat tulokset ja analyysit elinvoimatoimikunnan kokouksessa.
Ehdotus
Esittelijä
-
Timo Haapaniemi, kehitysjohtaja, timo.haapaniemi@vesilahti.fi
Elinvoimatoimikunta merkitsee kyselyn tulokset tiedoksi.
Päätös
Kokous ei ollut päätösvaltainen. Pykälää ei käsitelty.