Kunnanhallitus, kokous 17.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 142 MAL-seuranta vuodelta 2023

VESDno-2020-127

Perustelut

Tampereen kaupunkiseudun seutuhallitus on kokouksessaan 29.5.2024 § 66 käsitellyt MAL4-sopimuksen seurantaa vuodelta 2023. Seutuhallitus on hyväksynyt sopimuksen seurantaraportin vuodelta 2023 ja lähettänyt sen kuntien päätöksenteossa käsiteltäväksi. 

Perustelut

Tampereen kaupunkiseudun ja valtion välillä allekirjoitettiin 8.10.2020 maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimus vuosille 2020-2023. Sopimusprosessin olennainen osa on sen vuosittainen seuranta. Koska kyseessä on sopimuksen viimeinen vuosi, on seurannassa kuvattu myös koko sopimuskauden tavoitteiden saavuttamista. 

Yhteenveto MAL4-sopimuskaudesta

Seudun yhdyskuntarakenteen kehityksen kannalta keskeisten maankäyttömuotojen (asuminen, työpaikka-alueet ja joukkoliikennejärjestelmä) suunnittelu on sopimuskaudella edistynyt tavoitellun mukaisesti. Myös toteutus on ollut tavoitteen mukaista. Sopimuskaudella valmistui 21 600 asuntoa (tavoite 13 400) ja kohtuuhintaisten asuntojen tuotannon tavoite ylitettiin seudulla. Valtio tuki kohtuuhintaista asuntotuotantoa infra- ja käynnistysavustuksilla. Asuntorakentaminen kohdistui 84% osuudella sopimuksessa tavoitellulle vyöhykkeelle.

Sopimuskaudella päivitettiin Rakennesuunnitelma ja seudun asuntopoliittinen ohjelma. Lisäksi tehtiin yhdyskuntarakenteen ilmastovaikutusten arviointia varten työkalu.

Raitiotien suunnittelua ja toteutusta edistettiin määrätietoisesti. Lähijunaliikennettä kehitettiin kuntien ja valtion yhteistyössä ja pyöräliikenteen kehittämisohjelmaa toteutettiin kuntien ja ELY:n yhteistyössä MAL-rahoitukseen nojaten. Kustannustehokas MAL-rahoitus pienempiin liikennehankkeisiin on allokoitu suunnitelmallisesti seutuyhteistyön kautta.

Kunnat ovat kehittäneet prosesseja rakentamisen laadun, asuinalueiden monipuolisen kehittämisen ja uudistamisen huomioimiseksi.

Valtion ohjelmien vaikutukset seudun kehittämiseen ovat olleet vaihtelevat. Maankäytön teemassa ympäristöministeriön Kestävä kaupunki - ohjelma mahdollisti Hyvinvointi-indeksin seudullistamisen. Liikenteen teemassa ohjelma ei näkynyt seudulla kuten ei myöskään valtion laatima fossiilittoman liikenteen tiekartta tai ruuhkamaksujen vaikutusten arviointi

Ehdotus

Esittelijä

  • Mikko Latvala, kunnanjohtaja, mikko.latvala@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää hyväksyä MAL4-sopimuksen vuoden 2023 raportoinnin.

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Tampereen kaupunkiseutu

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on

Vesilahden kunnanhallitus 
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.