Kunnanvaltuusto, kokous 17.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 27 Tilinpäätös 2023

VESDno-2024-88

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Merja Vihtiälä, vs. hallintojohtaja, merja.vihtiala@vesilahti.fi

Perustelut

Kuntalain (410/2025) 113 §:n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi ja valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä. 

Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Tilinpäätöksen tulee antaa oikea ja riittävä kuva kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta olennaisuusperiaatteen mukaisesti. Tätä varten tarpeelliset seikat on ilmoitettava liitetiedoissa. 

Kunnanvaltuusto vahvisti 12.12.2022 §58 talousarvion vuodelle 2023. Talousarvion mukainen tilikauden tulos oli 580 968 euroa ylijäämäinen. Kunnanvaltuusto hyväksyi 22.5.2023 §8 tekniset talousarviomuutokset, joilla muutettiin hallinto- ja teknisten palveluiden toimialojen määrärahoja vastaamaan 1.1.2023 voimaan astuneen hallintosäännön mukaista organisaatiorakennetta. Uudessa organisaatiorakenteessa ruoka-, siivous- ja kuljetuspalveluita tuottavat tukipalvelut siirtyivät hallintopalveluista teknisiin palveluihin. Vuoden aikana ei tehty muita talousarviomuutoksia.

Käyttötaloudessa toimintatuotot toteutuivat 98-prosenttisesti talousarvioon nähden ja jäivät 180 010 euroa alle talousarvion. Toimintakulut taas toteutuivat 101-prosenttisesti ja niiden määrä ylitti talousarvion 186 896 eurolla. Toteutunut toimintakate oli 366 907 euroa (3 prosenttia) heikompi kuin talousarviossa. Verotuloja kertyi 12 005 203 euroa, mikä oli 114 498 euroa enemmän kuin talousarviossa oli ennakoitu. Valtionosuudet taas jäivät 128 984 euroa alle talousarvion ja niiden kokonaismäärä oli 2 964 876 euroa. Rahoituskulujen jälkeinen vuosikate oli 1 937 107 euroa, mikä on 358 875 euroa alempi kuin talousarviossa. Tilikauden tulosta paransi kuitenkin poistojen toteutuminen 81-prosenttisesti talousarvioon nähden, mikä tarkoittaa, että niiden määrä jäi 326 010 euroa talousarviosta. Tilinpäätöksessä tilikauden 2023 ylijäämäksi muodostui 548 102,56 euroa, mikä on 32 865 euroa vähemmän kuin oli budjetoitu.

Kunnanvaltuuston 12.12.2022 §58 vahvistaman vuoden 2023 talousarvion mukainen investointikulujen määrä oli 6 679 750 euroa, josta 1 000 000 euroa oli kohdennettu maa- ja vesialueiden hankintaan ja 5 679 750 euroa muihin investointeihin. Kunnanvaltuusto ei käsitellyt vuoden aikana investointeihin liittyviä talousarviomuutoksia. Vuoden 2023 investointimenojen määrä oli 4 395 705 euroa, josta 1 055 944 euroa käytettiin maa- ja vesialueisiin ja 3 339 761 euroa muihin investointeihin. Vuoden suurimmat investoinnit tehtiin maa-alueisiin ja Metsämantereen alueen rakentamiseen. 

Vuoden 2023 talousarvioon sisältyi 4,2 miljoonan euron lainanotto. Rahoitustarve muuttui tilikauden aikana siten, että lainaa nostettiin lopulta 3,5 miljoonaa euroa. Tilinpäätöshetkellä kunnan lainamäärä oli 13,3 miljoonaa euroa ja kunnan lainamäärä per asukas oli 2 969 euroa (vuonna 2022 2 421 euroa/asukas). 

Ehdotus

Esittelijä

Mikko Latvala, kunnanjohtaja, mikko.latvala@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää 

  1. esittää valtuustolle tilikauden tuloksen käsittelyksi, että tilikauden ylijäämä 548 102,56 euroa siirretään taseen oman pääoman edellisten tilikausien ylijäämä -erän lisäykseksi 
  2. oikeuttaa talousjohtajan tarvittaessa tekemään tilinpäätöskirjaan teknisiä korjauksia ennen valtuuston käsittelyä
  3. allekirjoittaa tilinpäätöksen vuodelta 2023, jättää sen tilintarkastajalle tarkastettavaksi ja saattaa sen tarkastuslautakunnan käsittelyn jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. 

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti. 

Kokouskäsittely

Kunnanhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden kehitysjohtaja Timo Haapaniemelle, talousjohtaja Merja Vihtiälälle, tekninen palvelupäällikkö Roope Kyrkölle ja sivistysjohtaja Marko Lahtiselle. He olivat asiantuntijoina läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana.

Valmistelija

  • Merja Vihtiälä, vs. hallintojohtaja, merja.vihtiala@vesilahti.fi

Perustelut

   

Ehdotus

Kunnanvaltuusto päättää

  1. hyväksyä tilikauden ylijäämän 548 102,56 euroa siirtämisen taseen oman pääoman edellisten tilikausien ylijäämä -erän lisäykseksi
  2. merkitä liitteenä olevan vuoden 2023 tilintarkastuskertomuksen tiedoksi
  3. hyväksyä vuoden 2023 tilinpäätöksen
  4. myöntää tilivelvollisille toimielinten jäsenille ja viranhaltijoille vastuuvapauden.

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.

Kokouskäsittely

Tekninen palvelupäällikkö Roope Kyrkkö ja sivistysjohtaja Marko Lahtinen olivat asiantuntijoina läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana. 


Muutoksenhaku

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Valitusperusteet

Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen

Valitusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäville, ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Tiedoksisaanti kaavan ja rakennusjärjestyksen hyväksymispäätöksestä

Kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevan päätöksen katsotaan kuitenkin tulleen asianosaisen tietoon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on asetettu julkisesti nähtäväksi tietoverkossa. 

Valituksen toimittaminen

Valitus on toimitettava valitusajan kuluessa valitusviranomaiselle viraston aukioloaikana, klo 8.00-16.15.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Valituksen voi toimittaa myös sähköisesti tai faksilla. Valituksen on oltava perillä valitusajan viimeisenä päivänä, riippumatta siitä, toimitetaanko valitus postitse vai sähköisesti.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle. 

Posti- ja käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 1, 13100 Hämeenlinna         
Puhelinnumero: 029 56 42200    
Faksinumero: 029 56 42269
Sähköpostiosoite: hameenlinna.hao@oikeus.fi
Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet/#/.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151455?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=tuomioistuinmaksulaki#P5. 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Vesilahden kunnan kirjaamosta.

Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti         
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta@vesilahti.fi
Puhelinnumero: 03 5652 7500    

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.