Sivistyslautakunta, kokous 10.11.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 88 Varhaiskasvatuksen ympäristökasvatusuunnitelma

VESDno-2020-239

Valmistelija

  • Anne Mäki, varhaiskasvatusjohtaja, anne.maki@vesilahti.fi

Perustelut

Ympäristökasvatuksen pohja luodaan jo varhaislapsuudessa positiivisten luontokokemusten  ja -elämysten avulla. Luonnonvaraisessa ympäristössä liikunnan määrä moninkertaistuu huomaamatta, karkeamotoriset taidot kehittyvät, keskittymiskyky paranee, itsenäisyys ja omatoimisuus lisääntyvät. Kaikella tällä on vahva yhteys kielen, käsitteellisen ymmärryksen ja arvojen muodostumiseen. Lapsi oppii huolehtimaan toisista ihmisistä ja ympäristöstään, oppii sinnikkyyttä sekä sietämään pettymyksiä. Positiivinen suhde ympäristöön saa vahvistusta hyvää oloa tuottavista kokemuksista ja havaitsemisen, ihastelun, löytämisen ja keksimisen tunteesta. Myös empatialla muita eläviä olentoja kohtaan on osoitettu olevan merkitystä luontosuhteen syntymisessä.  Jokaisella  lapsella  tulee olla tasa-arvoinen mahdollisuus oman ympäristösuhteen kehittämiseen. Pieni lapsi laajentaa toimintaympäristöään vähitellen. Tähän laajenemiseen  vaikuttavat motoriikan kehittymisen lisäksi lapsen uteliaisuus sekä todelliset että kuvitellut pelot ja uhat. Turvalllisuudentunteen  syntymisessä fyysisellä ympäristöllä on merkitystä. Kun sosiaaliset ja fyysisen ympäristön  rajoitukset eivät vie lapselta löytämisen ja keksimisen iloa, on positiivisen ympäristösuhteen kehittymiselle tilaa. Aikuisen mallilla ja positiivisella asenteella on tärkeä merkitys, sillä lapset oppivat mallista ja matkimalla. Kasvattajan tehtävänä on tarjota mahdollisuuksia lapsen luontosuhteen kehittymiselle  ja toimia innoittajana sekä rohkaista ja kannustaa lasta tutkimaan. Ympäristökasvatuksella edistetään kestävään elämäntapaan kasvamista sekä siinä tarvittavien taitojen harjoittelemista. Näitä käytännön taitoja ovat esimerkiksi roskaamaton retkeily, kohtuullisuuden ja säästäväisyyden opettelu, ruokailuun liittyvä vastuullisuus, energian säästäminen sekä jätteiden vähentäminen esimerkiksi kierrätyksen, tavaroiden korjaamisen ja uudelleenkäytön avulla. Samalla lasta ohjataan kiinnittämään huomiota tekojensa vaikutuksiin.

Vesilahden  varhaiskasvatuksen ympäristökasvatustoiminnan tavoitteena on kokonaisvaltaisesti mieltää ympäristökasvatus osaksi arkea, kunnioittaa luontoa ja toisia ihmisiä kaikissa muodoissa sekä saada hyvinvointia luonnosta. Tavoitteisiin kuuluu myös saada lapset kiintymään luontoon omien kokemusten, elämysten ja aistien avulla. Ilon, riemun ja yhteenkuuluvuuden kautta lapset saavat kosketuksen luontoon. Lisäksi tavoitteena on aktiivinen lapsi, joka ottaa vastuuta omasta toiminnastaan ja sen vaikutuksesta ympäristöön. Kaikessa toiminnassa huomioidaan ekologisesti, sosiaalisesti, kulttuurisesti ja taloudellisestio kestävän elämäntavan välttämättömyys. Arjen valinnoilla ja toimilla ilmennetään vastuullista  suhtautumista luontoon ja ympäristöön. Varhaiskasvatuksessa edistetään välineiden ja tilojen yhteiskäyttöä, kohtuullisuutta, säätäväisyyttä, korjaamista ja uusiokäyttöä.

Lila Leppäsen opinnäytetyönä laatima ympäristökasvautussuunnitelma perustuu varhaiskasvatuslakiin, varhaiskasvatusuunnitelman perusteisiin sekä Vesilahden varhaiskasvatussuunnitelmaan. Lainsäädäntö ja suunnitelmat määräävät ja ohjaavat järjestämään varhaiskasvatuksen toimintaa niin, että siinä vahvistetaan lasten luontosuhdetta sekä vastuullista ja kestävää toimintaa ympäristössä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Mika Seppänen, sivistysjohtaja, mika.seppanen@vesilahti.fi

Sivistyslautakunta päättää hyväksyä Varhaiskasvatuksen ympäristökasvatussuunnitelman osaksi Vesilahden kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaa käyttöönotettavaksi 1.1.2021 alkaen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Päiväkodin johtaja, päiväkodin varajohtajat, varhaiskasvatuksen perheohjaaja, varhaiskasvatuksen erityisopettaja

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään: 

Vesilahden sivistyslautakunta 
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.