Sivistyslautakunta, kokous 13.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 3 Lasten varhaiskasvatuksesta ulkopaikkakuntalaiselta perittävät maksut Tampereen seudulla 1.1.2024 alkaen

VESDno-2024-57

Valmistelija

  • Anne Mäki, varhaiskasvatusjohtaja, anne.maki@vesilahti.fi

Perustelut

Vesilahden kunta on sopinut varhaiskasvatuspaikkojen ostamisesta ja myymisestä Tampereen kaupunkiseudun kuntien (Tampere, Kangasala, Nokia, Pirkkala, Lempäälä, Orivesi ja Ylöjärvi) kesken seutukunnallisella ostopalvelusopimuksella. Sopimuksen mukaisesti kunnat voivat ostaaa toisen kunnan varhaiskasvatuspalveluja maksusitoumukseslla pääsääntöisesti toimintavuodeksi (1.8.-31.7.) kerrallaan, kuitenkin enintään esiopetuksen alkamiseen asti.

Samat kunnat ovat sopineet myös kuntarajan ylittävien ostopalveluiden hinnoista.Varhaiskasvatuspalelua tuottava kunta perii asiakasmaksun. Varhaiskasvatuspalvelua ostava kunta maksaa erotuksen kuukausimaksusta, josta on vähennetty  asiakkaalta  perittävä asiakasmaksu.  

Päiväkotihoidon, osa-aikaisen varhaiskasvatuksen  ja vuorohoidon hinnat perustuvat  vuoden 2022 seudun kustannuslaskentaan. Hintoihin on lisätty julkisten menojen hintaindeksin  (opetustoimi) muutos + 5,9 %.

Perhepäivähoidon ja Erho-yksikön  hintojen pohjana on käytetty vuoden 2022 hintaa korotettuna julkisten menojen hintaindeksillä.

Päiväkoti- ja perhepäivähoidon varhaiskasvatuspaikasta ulkokuntalaisilta perittävät maksut vuonna 2022  Tampereen kaupunkiseudulla ovat seuraavat:

Kokoaikainen varhaiskasvatus yli 151 tuntia /kk         1373   € / kk

Varhaiskasvatuksaika 121-150 tuntia /kk                    1235,7 € / kk

Varhaiskasvatusaika  86-120 tuntia/kk                        1098,4 € / kk

Varhaiskasvatusaika  0 -85 tuntia/kk                             686,5 € / kk

Vuorohoito kokoaikainen                                              1963   € / kk

Varhaiserityiskasvatus (kokoaikainen)                         3158  € / kk

Erho-yksikkö                                                                 8161  € / kk

Perhepäivähoito (kokoaikainen)                                   1277  € / kk

Hintoihin ei sisälly kuljetuksia eikä henkilökohtaista avustajaa.

Seutusopimuksessa olevien kuntien lisäksi Vesilahti myy varhaiskasvatuspalveluja ostosopimuksen mukaisesti muille kuin sopimuskunnille  mm. silloin, kun lapsi on lastensuojelullisista syistä sijoitettu Vesilahteen perheeseen. Jos kunnassa  on käytössä tuntiperustainen hinnoittelu, lasketaan paikan hinta suhteuttaen lapsen käyttämä tuntivälys kokonaisen paikan hintaaan.  Mikäli lapsi tarvitsee lausuntoon perustuen erityisjärjestelyjä, veloitetaan siitä muodostuneen kustannuksen mukaan. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, marko.lahtinen@vesilahti.fi

Sivistyslautakunta päättää hyväksyä lasten varhaiskasvatuksesta ulkopaikkakuntalaisilta perittävät hinnat 1.1.2024 alkaen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

varhaiskasvatuksen palvelusihteeri

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään: 

Vesilahden sivistyslautakunta 
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.