Valmistelija
Susanna Hokkanen, vt. kunnanjohtaja, susanna.hokkanen@vesilahti.fi
Perustelut
Kuntalain (410/2015) 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on muun muassa arvioida ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.
Kunnanvaltuusto käsitteli vuoden 2022 arviointikertomuksen kokouksessaan 19.6.2023 ja lähetti sen edelleen kunnanhallituksen ja muiden toimielinten käsiteltäväksi.
Kuntalain (410/2015) 121§:n mukaan kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.
Rakennus- ja ympäristölautakunta on käsitellyt arviointikertomusta kokouksessaan 5.9.2023, sivistyslautakunta 12.9.2023 ja tekninen lautakunta 20.9.2023. Kunnanhallitus esittää liitteenä olevan vastineen, joka sisältää kootusti niin kunnanhallituksen vastineen kuin lautakuntienkin vastineet.
Ehdotus
Esittelijä
Susanna Hokkanen, vt. kunnanjohtaja, susanna.hokkanen@vesilahti.fi
Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle liitteenä olevan vastineen tarkastuslautakunnan tekemään arviointikertomukseen.
Päätös
Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.