VESDno-2026-76
Hallintosääntö 6 § 7
Vesilahden kunta pääsääntöisesti rekrytoi ulkopuolelta toimet, mutta joissain tilanteissa tehtävän täyttäminen joko sisäisen haun tai muuten esim. tehtävänkierron vuoksi on perusteltua. Työsopimuslaissa ei ole määräyksiä työsuhteisen henkilön valintaprosessista. Kunnallisen viranhaltijan määräykset virkavalinnasta, kuten esimerkiksi julkisesta hakumenettelystä, eivät koske työsuhteeseen ottamista. Lainsäädännön näkökulmasta voi siten käyttää esimerkiksen sisäistä hakua tai valita henkilön ilman erillistä hakumenettelyä.
Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan määräaikainen tehtävä Peuraniityn päiväkodissa täytetään ilman ulkoista hakumenettelyä, koska valittu on osoittanut sopivuutensa tehtävään.
Määräaikaisuuden perusteena on on vakituisen toimenhaltijan siirtyminen kunnan sisällä toiseen tehtävään ajalle 1.3.-4.10.2026, mikä edellyttää määräaikaisen henkilön palkkaamista.
Varhaiskasvatuksen rekrytoinneissa on huomioitava päiväkodin henkilöstörakenteen muutos 1.1.2030 alkaen (Varhaiskasvatuslaki § 37). 1.1.2030 päiväkodin kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä toimivilla kahdella kolmasosalla tulee olla varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin kelpoisuus, joista vähintään puolella varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus . Muilla varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kelpoisuus. Varhaiskasvatuksen kysynnän kasvua tai vähenemistä on vaikea ennustaa alhaisen syntyvyyden ja muuttoliikkeen vaikean ennustettavuuden vuoksi.
Tehtävän tehtäväkohtainen palkka on KVTES:in mukainen. Työehdot määräytyvät kunta-alan virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti.
Minna Tuomola on osoittanut työkokemuksensa ja henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella olevansa sopiva tehtävään.
Päätän valita Minnan Tuomolan varhaiskasvatuksen määräaikaiseen lastenhoitajan toimeen ajalle 1.3.-4.10.2026.