VESDno-2024-489
hallintosääntö 5 luku 5 § hallintojohtajan ratkaisuvalta kohta 5
Vesilahden kunta on omissa palkkojen tarkistuksissaan havainnut, että vuoden 2023 henkilökohtaisten lisien määrä alittaa KVTES luku 2 §11 mom 6 määritellyt 1,3 % rajan sekä liite 5:n osalta että yleisesti. Keväällä 2023 henkilökohtaisten lisien määrä on ollut 1,05 % koko KVTES osalta ja vajaus johtuu nimenomaan liitteestä 5. Palkkahallinnon laskelmien mukaan liite 5 henkilökohtaisten lisien vajeen korjaannuttua korjaantuu myös yleinen KVTES:n henkilökohtaisten lisien vaje. Myös vuoden 2024 henkilökohtaisten lisien määrä on alle määriteltyjen rajojen, mutta palkkahallinnon laskelmien mukaan myös tämä korjautuu, kun liite 5 henkilökohtaisten lisien vaje vuodelta 2023 poistuu.
Vajeen korjaamisesta on neuvoteltu pääluottamusmiesten kanssa 16.12.2024. Neuvottelutuloksen mukaan kaikille KVTES liite 5 alaisille työntekijöille, jotka ovat töissä joulukuussa 2024 ja olivat töissä myös helmikuussa 2023, jaetaan täydessä työajassa samansuuruinen ja osa-aikaisessa työajassa työaikaprosentin suhteessa henkilökohtainen lisä vajeen korjaamiseksi. Myös 1.6.2024 voimaan tullut yleiskorotus maksetaan takautuvasti sen voimaantulosta alkaen. Takautuvien henkilökohtaisten lisien maksatus tapahtuu tammikuussa 2025.
Päätän, että kaikille KVTES liite 5 alaisille työntekijöille, jotka ovat töissä joulukuussa 2024 ja olivat töissä myös helmikuussa 2023, myönnetään henkilökohtainen lisä vajeen korjaamiseksi. Lisän suuruus on täydessä työajassa kaikille sama ja osa-aikaisille vastaavassa työajan suhteessa. Tämä henkilökohtainen lisä maksetaan alkaen joulukuusta 2023. Myös 1.6.2024 voimaan tullut yleiskorotus maksetaan takautuvasti sen voimaantulosta alkaen. Joulukuusta 2024 alkaen niiden, joilla on ollut jo aiemmin henkilökohtainen lisä, vanha henkilökohtainen lisä poistuu, ja tilalle muodostetaan uusi lisä, joka sisältää sekä vanhan lisän että uuden jako-osuuden.