§ 1 Kertapalkkion myöntäminen Marko Kyrkölle

Lataa 

VESDno-2026-24

Päätöspäivämäärä

19.1.2026

Päätöksen tekijä

Hallinto- ja talousjohtaja

Päätöksen peruste

Kunnan voimassaolevan palkitsemisohjeen (hyväksytty kh 25.11.2024 §231) mukaan kertapalkkiota voidaan käyttää yksilön hyvän työsuorituksen palkitsemiseksi. Palkitsemisen syy voi olla ison projektin läpivienti menestyksekkäästi, toiminnan kehittäminen, yksittäinen iso menestyksekäs suoriutuminen, mittavien säästöjen aikaansaaminen tai pitkäaikainen venyminen ja joustaminen haastavassa tilanteessa. Kertapalkkion myöntää ja päättää esihenkilön esityksestä se, kenellä hallintosäännön mukaan on asiassa toimivalta. 

Vesilahden kunnan hallintosääntö 6 luku 5 § hallinto- ja talousjohtajan ratkaisuvalta: hallinto- ja talousjohtaja päättää henkilökohtaisten lisien, kertapalkkioiden ja rekrytointilisien myöntämisestä. 

Kuvaus

Vuoden 2025 joulun välipäivien Hannes-myrsky vaikutti poikkeuksellisen laajasti kunnan alueella aiheuttaen merkittäviä häiriöitä ja vahinkoja. Myrskyn seurauksena kunnassa esiintyi pitkiä sähkökatkoja, katuvalolinjojen vaurioita sekä runsaasti kaatuneita puita tie- ja liikunta-alueilla. Tilanne edellytti nopeaa reagointia, joustavuutta sekä normaalia työaikaa ja tehtävänkuvaa laajempia toimenpiteitä kuntalaisten turvallisuuden ja arjen sujuvuuden turvaamiseksi.

Kunnanjohtaja Mikko Latvala on esittänyt kunnossapitotyöntekijä Marko Kyrkölle 250 euron kertapalkkiota Hannes-myrskyn jälkeen tehdyistä huolto-, korjaus ja hätäaputöistä. Kyrkön tekemä työ ylittää selvästi tavanomaisen kunnossapitotyön vaatimukset sekä määrällisesti että laadullisesti. Kyseessä on ollut poikkeustilanne, jossa työntekijä on osoittanut erityistä vastuullisuutta, sitoutuneisuutta ja oma-aloitteisuutta. Kertapalkkio on perusteltu tapa huomioida tämä ylimääräinen työpanos ja osoittaa työnantajan arvostusta poikkeuksellisissa olosuhteissa tehdystä työstä.

 

 

 

Päätös

Päätän myöntää 250 euron kertapalkkion Marko Kyrkölle. Perusteena on palkitsemisohjeen mukainen yksittäinen iso menestyksekäs suoriutuminen, jonka perustelut on esitetty kuvauksessa. 

Allekirjoitus

Merja Vihtiälä, hallinto- ja talousjohtaja

Organisaatiotieto

Yleishallinto