Sivistyslautakunta, kokous 8.9.2026

§ 56 Osavuosikatsaus 1-6/2026

VESDno-2026-107

Valmistelija

  • Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, marko.lahtinen@vesilahti.fi

Perustelut

Vesilahden kunnan hallintosäännön 8 luvun 2 §:n mukaan toimielimet seuraavat talousarvion toteutumista säännöllisesti.

Vesilahden kunnanhallituksen 1.12.2025 § 277 hyväksymän vuoden 2026 talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan lautakunnille raportoidaan aikaväliltä tammi-kesäkuu lautakunnan alaisen toiminnan taloudellinen ja toiminnallinen toteutuminen. 

Aikaväliltä 1.1.-30.6.2026 on laadittu sivistyslautakunnan osavuosikatsaus kunnanhallituksen hyväksymän talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaisesti.

Opetus- ja varhaiskasvatuspalveluiden toimintatuotot ovat toteutuneet ennakoidusti poislukien tuet ja avustukset. On oletettavaa, että ne eivät toteudu talousarvion mukaisesti, koska hanketoiminta toimialalla on valtakunnallisella tasolla tällä hetkellä hyvin vähäistä.​ Toimintakulut ovat toteutuneet talousarvion mukaisesti, mutta henkilöstökulut kasvavat syyskaudella sopimuskorotusten ja varhaiskasvatuksen lisääntyneen palvelutarpeen vuoksi, joten toteumaa seurataan kuukausitasoisesti. Toiminnalliset tavoitteet ovat toteutuneet suunnitellusti.

Vapaa-ajan palveluissa monet hankkeet päättyivät kesällä, jonka vuoksi sekä tuotot että kulut ovat ensimmäisen kuuden kuukauden osalta yli talousarvion. Kokonaisuudessaan toimintakatteen arvioidaan vuositasolla toteutuvan, vaikka henkilöstökuluihin on tullut ennakoimattomia lisäkuluja.​ Toiminnalliset tavoitteet ovat toteutuneet suunnitellusti.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, marko.lahtinen@vesilahti.fi

Sivistyslautakunta päättää merkitä tiedoksi osavuosikatsauksen ajalta 1.1.-30.6.2026.