Elinvoimatoimikunta, kokous 14.10.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 17 Vesilahden kunnan elinkeinostrategia ensimmäisen vaiheen käynnistäminen

VESDno-2021-337

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Timo Haapaniemi, kehitysjohtaja, timo.haapaniemi@vesilahti.fi

Perustelut

Vesilahden kunnalla ei ole tällä hetkellä voimassa olevaa ja ajantasaista  elinkeinostrategiaa. Vesilahden kunnanvaltuusto on aloittamassa strategian laatimisprosessia. Elinvoimastrategia päivitetään samassa aikataulussa kunnan strategian kanssa. 

Viime vuosien aikana Vesilahden kunnan kasvu on ollut voimakasta. Kunta on tehnyt selvää muuttovoittoa viime vuodet ja on osa Suomen nopeimmin kasvavaa kaupunkiseutua. Muuttovoitto ei yksinään riitä muuttamaan kuntatalouden heikkoja näkymiä positiivisiksi. Vesilahden kunta tarvitsee elinkeinon kannalta rohkeita linjauksia ja uudistuksia, jotta alueen vetovoima kasvaa entisestään.

Koronakriisin tuomat muutokset työelämään ja yrittäjien arkeen ovat muuttuneet osaksi arkipäivää ja kriisin pitkäkestoisia vaikutuksia yhteiskuntaan ei voida vielä arvioida. Vesilahden pitää yhä enimmissä määrin etsiä ratkaisuja ympäristökriiseihin ja digitalisaation tuomiin haasteisiin ja mahdollisuuksiin.
Strategisesta näkökulmasta katsottuna Vesilahden täytyy onnistua kääntämään tulevaisuuden haasteet mahdollisuuksiksi. Kunnalla on loistavat mahdollisuudet olla tulevaisuudessa Pirkanmaan elinvoimaisin kunta ja tarjota loistavat edellytykset yrittämiseen ja työntekoon.

Elinvoimastrategiaprosessi aloitetaan samassa aikataulussa kunnan muun strategiaprosessin kanssa. Tämän hetkinen tieto on, että strategiatyö aloitetaan marraskuussa ja uusi kuntastrategia valmistuu kesäksi 2022. 

Strategiaprosessi koostuu neljästä osa-alueesta:

  1. Toimintaympäristöanalyysi

a.Toimintaympäristön ymmärtäminen
b.Taloudellinen tilanne ja resurssit
c. Muutostrendien havainnointi ja niiden vaikutus elinvoimaelämään 
d. Kunnanhallituksen ja -valtuuston näkemys elinkeinon roolista tulevalle strategiakaudelle

  1. Yhteistyökumppaneiden näkemys kunnan tilanteesta 

a. Vesilahdessa toimivat yritykset
b. Vesilahden Yrittäjät 
c. MTK 
d. Muut sidosryhmät 

  1. Tulevaisuustyö - muutosajureiden ja toimialakentän muuttujien havainnointi

a. Tunnistetaan strategiakauden muuttujat ja trendit sekä niiden vaikuttavuus Vesilahden kunnan toimintaympäristöön
b. Luodaan skenaario ajattelu, miltä Vesilahden kunnan pitää näyttää, jotta päästään optimaaliseen tilanteeseen

  1. Elinkeinostrategia valmistuminen

a. Tiekartta strategian osa-alueista eri aikajänteelle
b. Mittariston ja seurannan suunnittelu ja toteutus
c. Strategian ja toimeenpano-ohjeen hyväksyntä

Ehdotus

Esittelijä

Timo Haapaniemi, kehitysjohtaja, timo.haapaniemi@vesilahti.fi

  1. Elinvoimatoimikunta päättää aloittaa strategiaprosessin kuluvan vuoden aikana edellämainitun järjestyksen mukaisesti.
  2. Elinvoimatoimikunta esittää kunnanhallitukselle, että se linjaa elinkeinostrategian päätavoitteet strategiaprosessin tueksi.

Päätös

  1. Elinvoimatoimikunta päättää aloittaa strategiaprosessin kuluvan vuoden aikana edellämainitun järjestyksen mukaisesti.
  2. Elinvoimatoimikunta esittää kunnanhallitukselle, että se linjaa elinkeinostrategian päätavoitteet strategiaprosessin tueksi.

Valmistelija

  • Timo Haapaniemi, kehitysjohtaja, timo.haapaniemi@vesilahti.fi

Perustelut

Elinvoimatoimikunta on kokouksessaan 20.9.2021 §12 päättänyt käynnistää elinkeinostrategian päivitys- ja valmistelutyön. Strategiaprosessi koostuu neljästä osa-alueesta: 1. Toimintaympäristöanalyysi 2. Yhteistyökumppaneiden näkemys kunnan tilanteesta 3. Tulevaisuustyö - muutosajureiden ja toimialakentän muuttujien havainnointi 4. Elinkeinostrategian valmistuminen.

Työ käynnistetään nykytila- ja toimintaympäristöanalyysien laatimisella. Analyysien avulla pyritään löytämään vastaus mikä selittää elinkeinon tilan tällä hetkellä, niin hyvässä kuin pahassa. Vesiladen kunnassa toimii 738 yritystä, joista aktiivisia yrityksiä on 398. Yritys on aktiivinen, kun sen on rekistöröity Kaupparekisteriin sekä vähintään yhteen toiseen rekisteriin (ALV-rekisteri, ennakkoperintärekisteri tai työnantajarekisteri).

Nykytilan selvittämiseksi Vesilahden kunnassa toimiville yrityksille suoritetaan kysely, jolla selvitetään monipuolisesti yrityksien näkemyksiä tulevaisuudesta ja kunnan tarjoamien palveluiden laadusta. Analyysi toteutetaan osittain ulkopuolisen tahon toimesta, jotta vältetään puuttelinen ymmärrys nykytilasta. Ulkopuolinen tahon avulla varmistetaan myös, että nykytila-analyysi ohjaa oikeisiin strategisiin valintoihin. 

Analyysityö ja sen tulokset pyritään saamaan valmiiksi vuoden 2021 aikana.

Ehdotus

Elinvoimatoimikunta päättää:

  1. käynnistää strategiaprosessin nykytila-analyysilla
  2. määrittää painopisteet, joihin nykytila-analyysissa pyritään saamaan vastaukset
  3. ohjeistaa kehitysjohtajaa kartoittamaan palveluntuottajat ja pyytämään tarjoukset työn toteutuksesta. Elinvoimatoimikunta käsittelee tarjoukset 18.11.2021 kokouksessa.

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.