Elinvoimatoimikunta, kokous 14.10.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 16 Elinvoimatoimikunnan talousarvio 2022

VESDno-2021-317

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kati Paunonen, hallintojohtaja, kati.paunonen@vesilahti.fi

Perustelut

Talousarvion suunnitteluohje vuodelle 2022 on laadittu seuraavat asiat huomioiden:

  • suunnitteluohje perustuu voimassa oleviin veroprosentteihin ja nykyiseen kuntastrategiaan
  • vero- ja valtionosuustuloarviot perustuvat elokuussa 2021 julkaistuihin tietoihin ja tiedot voivat päivittyä suunnittelun edetessä
  • tiedossa olevaan henkilöstökulujen kasvuun mm. tulevien sopimuskorotusten kautta on varauduttu riittävillä varauksilla
  • koronakustannuksiin ei ole osoitettu vuodelle 2022 erillistä varausta vaan ne käsitellään tarvittaessa erikseen

Talousarvioprosessi käynnistyy kunnassa siten, että toimialat suunnittelevat vuoden 2022 taloutta syyskuun aikana. Talousarvion lautakuntakäsittelyt on aikataulutettu lokakuun alkuun 2021. Kunnanhallitus käsittelee talousarviota 1.11.2021 kokouksessa.  Kunnanvaltuusto päättää talousarviosta 13.12.2021 kokouksessaan.

Vesilahden hallintosäännön mukaan kunnanhallitus hyväksyy talousarvion suunnitteluohjeen. 

Ehdotus

Kunnanhallitus hyväksyy talousarvion suunnitteluohjeen vuodelle 2022.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Timo Haapaniemi, kehitysjohtaja, timo.haapaniemi@vesilahti.fi

Perustelut

Kunnanhallitus on kokouksessaan 13.09.2021 § 173 antanut talousarvion laadintaan suunnitteluohjeen. Kunnanhallituksen hyväksymää suunnitteluohjetta tulee noudattaa. 

Talousarvion laadinnan lähtökohtana on etteivät käyttömenot kasva. Palkkojen korotusvaraus kuitenkin huomioidaan. Elinkeinobudjetti pysyy lähes vuoden 2021 tasolla. Markkinointi- ja viestintäkulut asettuvat vuoden 2021 tasolle, kuten myös yhteistoiminta-alueen kustannukset. Merkittävät muutokset kohdistuvat bio- ja kiertotaloushankkeeseen, jollr on saatu EAKR-hankerahoitus. Hankkeen hyväksytty kustannusarvio on 136 000 euroa, josta avustuksen osuus on 80 %. 

Elinkeinopalveluiden alle on aiemmin kirjattu vain kehitysjohtajan palkkakustannukset. Talousarviossa 2022 palkkakustannukset nousevat. Palkkakustannusten nousu johtuu viestinnän suunnittelijan työsuhteen vakinaistamisesta sekä bio- ja kiertotaloushankkeen projektipäälikön palkkakustannuksista. Bio- ja kiertotaloushankkeen projektipäälikön palkkakustannukset ovat osa hankerahoitusta. Tämän lisäksi vuodelle 2022 on varattu palkkakustannuksia elinkeinon osa-aikaisen sihteerin palkkaamiseksi.

Elinkeinobudjetti jakautuu kolmeen pääryhmään, jotka ovat: palkkakustannukset, markkinointi- ja viestintäkustannukset sekä yhteistoimintaosuudet.

Maaseutupalveluiden talousarvio pysyy edellisten vuosien tasolla. 

Talousarvion luvut ovat nähtävissä liitteissä:

  1. Vesilahti_elinkeino_talousarvio 2022
  2. Vesilahti_maaseutu_talousarvio 2022

Elinvoimapalvelut ovat osa hallintopalveluiden toimialuetta. Hallintopalveluiden talousarviota käsittelee kunnanhallitus, samalla kun käsittelyssä on koko kunnan talousarvio. Toiminnalliset tavoitteet käsitellään tämän käsittelyn yhteydessä. Talousarvion hyväksyy kunnanvaltuusto.

Ehdotus

Esittelijä

  • Timo Haapaniemi, kehitysjohtaja, timo.haapaniemi@vesilahti.fi

Elinvoimatoimikunta merkitsee talousarviot tiedoksi.

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.